Kun kaivostoimintaan liittyy aitoja huolia, jo pelkkä malminetsintähanke voi käynnistää vuosikausien epävarmuuden jakson, joka aiheuttaa stressiä ja ahdistusta tulevaisuudesta. Suomen nykyinen kaivoslaki ei tarjoa selviä mahdollisuuksia kuntalaisille kieltää kaivoksen perustamista kunnan alueelle. Juuri tunne voimattomuudesta on omiaan tuottamaan katkeruutta ja epäuskoa koko alaa säätelevää järjestelmää kohtaan. Kun paikallistason keinot vaikuttaa ovat rajalliset, ollaan käytännössä tilanteessa, jossa huolestuneen kansalaisen ainoaksi keinoksi jää pyrkiä muuttamaan järjestelmää kansallisella tasolla. Yksittäisen hankkeen hyöty- ja haitta-arvioinnin sijaan kansallisessa keskustelussa pyritään vaikuttamaan koko maan kaivosilmapiiriin, jolta toivotaan seurauksia alan sääntelyyn. Keskustelun luonne muuttuu siis merkittävästi paikallisen kiistan siirtyessä kansalliselle areenalle.
Internetin aikakaudella vastustus on helppo mobilisoida ja yhteistyöverkostoja voidaan luoda esimerkiksi koko maan tai jopa EU:n sisällä toimivien löyhien ryhmittymien kesken. Retorisesti tehokkain tapa on maalata koko toimiala pahaksi – kapitalistisen järjestelmän pimeän puolen korruptoituneeksi ilmentymäksi. Kaivosyhtiöiden historialliset törttöilyt ja Suomen pienet piirit ovat apuna tätä kuvaa kehystettäessä. Maalattaessa isolla pensselillä jäävät toiminnan moninaisuus, hyödyt ja hyvät esimerkit kuitenkin huomioimatta. Retoriikan kannalta tämä on kuitenkin ymmärrettävää – polarisoituvassa keskustelussa monitahoisuuteen keskittyvät puheenvuorot jäävät yksinkertaisemman ja tunteisiin vetoavan sanoman jalkoihin. Pensseleitä heilutellaan toki myös toisessa päässä, jossa paikallinen vastustus voidaan halveksuvasti leimata nimbyilyksi (NIMBY = not in my backyard). Se usein vain pahentaa tilannetta eikä huomioi toimintaan liitettyjä perusteltuja huolia.
Kaivosten sosiaalisesta toimiluvasta keskustellaan usein paikallistasolla. Sillä viitataan yksinkertaistetusti siihen, minkä tasoista hyväksyntää toiminta nauttii. Sen puuttuessa kaivostoiminta on suuren vastustuksen takia mahdollista vain voimakeinoja käyttämällä, vaikka viralliset luvat olisivatkin olemassa. Sosiaalinen toimilupa määräytyy pitkälti paikallisten sosioekonomisten erityispiirteiden mukaisesti, mutta myös yhteiskunnalliselta tasolta tulevat odotukset vaikuttavat siihen merkittävästi. Kaivosyhtiö ei voi siis yksinään hallita sen kaikkia ulottuvuuksia. Esimerkiksi epäreiluksi koettu lainsäädäntö heijastuu lopulta väistämättä myös yhtiöön ja siihen kohdistettuihin odotuksiin, vaikka viestintä olisi miten mallikkaasti hoidettu ja toimintaa oltaisiin valmiita harjoittamaan aidosti vastuullisesti.
Paikallistason päätäntävallan kasvattamista kaivostoiminnassa saatetaan vastustaa kansallisen tai EU:n intressien nimissä. Taustalla lienee pelko, että kaivostoiminta tulee loppumaan, jos vaikutuksenalaisina olevat yhteisöt saavat lisää valtaa. Todennäköisesti tämä joidenkin lupien epäämiseen johtaisikin. Kuitenkin esimerkiksi Kanadassa on nähty, että neuvotteluvelvollisuus paikallisyhteisöjen kanssa ei ole muodostunut kriittiseksi esteeksi. Kanadassa yhtiön ehdottaessa kaivoshanketta alkuperäiskansojen mailla sen tulee neuvotella yhteisön kanssa ns. kaivossopimus (impact benefit agreement), jossa määritellään, miten osapuolet hyötyvät toiminnasta ja miten sen negatiiviset vaikutukset minimoidaan. Käytännössä tämä muuttaa paikallisyhteisön roolia lähemmäksi kumppania, jolla on aidosti valtaa sanella ehtoja toiminnalle ja toiminnan ehdot taataan sanojen lisäksi laillisesti sitovalla sopimuksella.
Kaivostoiminnan on ennakoitu kasvavan tulevaisuudessa energiamurroksen asettamien mineraalivaatimusten seurauksena. Tämä todennäköisesti tulee johtamaan uusiin ja voimistuviin konflikteihin. Ratkaisuksi tarjotaan usein dialogia ja yhteistyötä. Paikallistasolla se on kuitenkin vaikeaa, jos rajat määrittelee ainoastaan yksi osapuoli. Jos valta olisi tasaisemmin jakautunut neuvottelijoiden kesken, voitaisiin yhdessä päättää kerralla, onko ehdotetulle kaivostoiminnalle edellytyksiä. Näin hanke ei jäisi roikkumaan ilmaan vuosikymmeniksi tilanteeseen, jossa niin yhtiö, yhteisö kuin valtiokin häviävät. Reilummaksi koettu järjestelmä voisi palauttaa keskustelua jälleen paikalliselle tasolle, jolloin voidaan paremmin keskittyä juuri paikallisten hankkeiden kannalta keskeisiin kysymyksiin. Toinen vaihtoehto on jatkaa nykyisellä tiellä ja seurata kuinka pitkälle sillä päästään, ennen kuin kärjistyvät konfliktit muodostuvat konkreettiseksi esteeksi toiminnalle.
Kirjoittaja Juha M. Kotilainen on väitöskirjatutkija Itä-Suomen yliopistosta. Hän tutkii CORE-hankkeessa muun muassa paikallisten kaivosyhteistyömallien mahdollisuuksia. CORE tutkii ja kehittää julkisen vallan, kansalaisten ja yritysten välistä yhteistoimintaa ympäristösuunnittelussa ja –päätöksenteossa. www.collaboration.fi