Eettinen ennakkoarviointi ihmistieteissä

Eettisessä ennakkoarvioinnissa arvioidaan suunnitellun tutkimuksen eettistä hyväksyttävyyttä. Ennakkoarvioinnin ensisijainen tavoite on tutkimukseen osallistuvien henkilöiden hyvinvoinnin ja oikeuksien suojeleminen.

Ihmistieteissä ja ihmistieteiden menetelmiä käyttävässä tutkimuksessa eettinen ennakkoarviointi perustuu suomalaisen tutkimusyhteisön itsesääntelyyn ja sen lähtökohtana toimii Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) antama ohje Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet ja ihmistieteiden eettinen ennakkoarviointi Suomessa (TENK 2019, PDF). LUT-yliopisto on sitoutunut noudattamaan TENKin ohjetta.

Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjetta sovelletaan laajasti ihmiseen kohdistuvaan ja inhimillistä toimintaa koskevaan tutkimukseen, jonka ennakkoarvioinnista ei erikseen säädetä laissa. Tällaiseen tutkimukseen lukeutuu esimerkiksi ihmiseen kohdistuva humanistinen, yhteiskuntatieteellinen, luonnontieteellinen, taiteellinen ja tekniikan alan tutkimus sekä sellainen terveys- ja lääketieteellinen tutkimus, joka ei kuulu lääketieteellisestä tutkimuksesta annetun lain (488/1999) soveltamisalaan.

LUT-yliopistossa ei-lakisääteisiä ihmiseen kohdistuvia tutkimuksia ennakkoarvioi LUT-korkeakoulujen ihmistieteiden eettinen toimikunta. Ennakkoarviointitehtävässään toimikunta palvelee LUT-yliopistoon ja LAB-ammattikorkeakouluun sidoksissa olevia tutkijoita.

Lausunnon pyytäminen eettiseltä toimikunnalta

Hyvän tieteellisen käytännön vastainen toiminta

Hyvän tieteellisen käytännön vastainen toiminta jaetaan Suomessa kahteen muotoon, vilppiin ja piittaamattomuuteen hyvästä tieteellisestä käytännöstä. Vilppi tieteellisessä toiminnassa luokitellaan Suomessa kansainvälisen käytännön mukaisesti sepittämiseen, vääristelyyn ja plagiointiin. Muusta hyvän tieteellisen käytännön vastaisesta toiminnasta kuin vilpistä käytetään nimitystä piittaamattomuus hyvästä tieteellisestä käytännöstä. Esimerkkejä piittaamattomuudesta tieteellisen toiminnan eri vaiheissa on kuvattu HTK-ohjeessa.

Hyvän tieteellisen käytännön vastaisen toiminnan vakavuutta ja yltämistä HTK-loukkaukseksi arvioidaan tapauskohtaisesti ottaen huomioon tieteenalan erityispiirteet.

Hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyjen käsitteleminen LUT-yliopistossa

Hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyt selvitetään siinä organisaatiossa, jossa epäilyn alainen toiminta on meneillään tai tapahtunut. LUT-yliopistossa hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyä koskevat ilmoitukset tutkitaan noudattaen Tutkimuseettisen neuvottelukunnan HTK-ohjeen mukaista käsittelyprosessia (HTK-ohje 2023, PDF).

Epäilyilmoitus LUT-yliopistossa tapahtuneesta hyvän tieteellisen käytännön loukkauksesta tehdään kirjallisella ilmoituksella yliopiston rehtorille kirjaamon kautta (LUT.Asiakirjat@lut.fi). Epäilyilmoitus tehdään käyttäen TENKin ilmoituslomaketta (PDF).

Perustutkintojen opintoihin ja opinnäytteisiin liittyviä loukkausepäilyjä ei käsitellä TENKin HTK-ohjeen mukaisessa prosessissa, vaan LUT-yliopiston sisäisen ohjeistuksen mukaisesti.

Katso myös