Slush Singapore.
Julkaistu 23.9.2021
Päivitetty 15.9.2022

Tällä sivulla

Korkokengät kopisevat katukiveystä vasten, take away -kahvi lämmittää kämmentä ja paloautojen sireenit ujeltavat taustalla tämän tästä. Kaduilla on roskia ja kaupungin yleisilme on vähän likainen.

New York on monella tapaa juuri niin ihana ja kamala kuin elokuvista ja tv-sarjoista voi päätellä. Kasvuyritys Zvookin toinen perustaja ja toimitusjohtaja Anna Ratala on tutustunut kaupunkiin nyt kaksi vuotta ja tuntenut alusta asti itsensä tervetulleeksi. Hän on yhä huumaantunut New Yorkin sykkeestä, erilaisuudesta ja kansainvälisyydestä.

Ratalaa yritettiin varoittaa siitä, että New York on kylmä, kova ja erittäin kilpailtu markkina-alue. Jopa siinä määrin, ettei sinne oikeastaan kannattaisi edes yrittää. Sitäkin pidettiin hulluna, että hän toi metropoliin kassillisen korkokenkiä – ei niillä voi siellä kävellä, sanottiin.

"Kaikki varoittelut vain lisäsivät fiilistä, että nyt mennään eikä meinata. Sain yllättyä iloisesti, sillä ihmiset ovat todella avuliaita. Kenet vain tapaankin, hän haluaa esitellä minut jollekulle, johon kannattaa tutustua. Amerikkalaiset rakastavat sitä, että jollakulla on tarina kerrottavanaan. He haluavat päästä kertomaan, että hei, minä autoin juuri tätä tyyppiä", Ratala kertoo.

Ratalalle ihmisiltä saatu apu merkitsee enemmän kuin se, onko metro siisti vai ei.

left

Tavoitteena haastaa Spotifyn kaltainen suoratoistojätti

Ratalalla on aina ollut vain suunnitelma A. Se tarkoittaa, että on pakko onnistua. Se johtaa myös siihen, että asiat voivat ottaa uuden suunnan nopeasti, kuten kävi Singaporessa vuonna 2019. Tuolloin Ratala tapasi nykyisen yhtiökumppaninsa ja ystävänsä, belgialaisen Malik Alimoekhamedov'n ja puheeksi tuli vaikuttajamarkkinointi. Sen ennustetaan olevan 15 miljardin dollarin teollisuus pelkästään Yhdysvalloissa vuoteen 2022 mennessä. Äänitallenteiden tekijöistä on tulossa vaikuttajia yhä enenevässä määrin.

Ratala kertoi Alimoekhamedov'lle tehneensä taannoin ystäviensä kanssa podcastin, ja yrittäneensä miettiä sopivaa kaupallista kumppania, mutta sen etsiminen osoittautui todella työlääksi. Ratala ja Alimoekhamedov pohtivat, miksei tällaista työkalua ollut olemassa.

Nyt Ratalan ja Alimoekhamedov'n perustama Zvook on tiettävästi maailman ainoa palvelu lajissaan. Zvook on alusta, joka käyttää hyväkseen algorytmejä yhdistääkseen sopivat brändit niihin vaikuttajiin, joiden kanssa budjetti ja asiakasryhmä kohtaavat. Alusta etsii podcastille sopivan mainostajan vain sekunneissa. Ratala kuvailee Zvookia vaikuttajamarkkinoinnin jatkumoksi uudessa kanavassa.

Ratalan mukaan Zvookin tavoitteena on haastaa Spotifyn kaltainen suoratoistojätti.

"Ihmiset ovat todella kuormittuneita ruudun tuijottamiseen, joten vapaa-ajalla yhä useampi panee kuulokkeet korville ja kuuntelee äänisisältöä, kuten podcasteja. Maailmassa on lähes kaksi miljoonaa podcastia ja uusia tulee 17 000 viikossa. Podcastien tekijöistä on tulossa yhä enemmän vaikuttajia, ja siihen me tarjoamme työkaluja", Ratala kertoo.

Kaksi vuotta sitten Zvook oli vain yksi PowerPoint ja nyt yritys, joka teki helmikuussa 2021 ensi kertaa liikevaihtoa. Asiakkaina on isoja yrityksiä, kuten Panasonic, mutta myös lukuisia pienempiä.

"Podcastien suosio on räjähdysmäisessä kasvussa. Onkin erikoista, että niiden kysyntään nähden aiemmin ei ole ollut saatavilla tällaista markkinointipalvelua kuin mitä Zvook myy."

right
Ihmisen täytyy valita se, mitä haluaa. Kun on tyytyväinen omaan elämäänsä, ei tarvitse kadehtia muiden elämää.

Miten budjetoida rahaa, jota ei ole?

Anna Ratala perusti Slush Singaporen 2016.

Slush on suomalainen teknologia- ja kasvuyritystapahtuma, joka järjestetään isompana Helsingissä ja Kiinassa sekä pienempänä yli 40 kaupungissa ympäri maailman. Kauppalehden mukaan Slush Helsinki keräsi vuonna 2019 ennätykselliset 25 000 osallistujaa ja tapahtuman liikevaihto kasvoi jo 12,2 miljoonaan euroon.

Ratala kertoo, ettei hän tiennyt, mihin Slush Singaporen kanssa ryhtyi. Ratala ei ollut koskaan aiemmin järjestänyt tapahtumaa ja aikataulu oli tiukka. Liikkeelle piti lähteä käytännössä nollasta. Tilanteen haasteellisuutta kuvastaa se, että Ratalan piti budjetoida rahaa, jota ei ollut. Hän panttasi hirveällä riskillä oman luottokorttinsa ja 10 000 euroa vuokratakseen rantabaarin kansainvälisille sijoittajavieraille vain saadakseen tietää, että nettiyhteys ei kuulunutkaan vuokraan.

Ensimmäinen vuosi oli henkisesti todella raskasta aikaa. Puhelimessa odotti joka aamu 150 Slack-viestiä ja muut viestit sekä puhelut päälle. Koko ajan piti varautua viime hetken puhujaperuutuksiin tai muihin yllätyksiin. Koska Slush-tapahtumat kasataan pitkälti vapaaehtoisvoimin, Ratalaa painoi myös vastuu siitä, että tapahtumaan oli sitoutunut hurja määrä ihmisiä.

Päivämäärät oli julkistettu, perääntyminen olisi ollut mahdottomuus.

"Jouduin aikamoiseen painekattilaan. Aivoni eivät olleet koskaan lepotilassa. Itkin paljon tyynyä vasten iltaisin ja heräsin joka yö ahdistukseen. Samalla minun piti johtajana antaa muille uskoa ja hyvää energiaa. Johtajalla ei ole varaa näyttää horjumista. Voin sanoa, että Slush Singaporen jälkeen mikään haaste ei ole tuntunut isolta."

Ratala sai kuitenkin haalittua kasaan tarpeeksi sponsoreita ja tapahtuma onnistui.

"Sain jälkikäteen palautetta, että Slush Singapore on paras tapahtuma, missä on oltu. Se tuntui ihan järjettömän hyvältä kuulla. Tuon kokemukseni jälkeen opin myös huolehtimaan omasta jaksamisestani ja sallimaan itselleni yhden vapaapäivän viikossa."

 Ratalan mielestä johtajan on hyvä muistaa olla myös kiitollinen siitä, että saa olla ratkomassa sellaisia ongelmia, jotka eivät tule muiden pöydälle.

"Kaikki eivät pääse tekemään juttuja tällä tasolla. On hyvä tiedostaa, että on tässä tilanteessa omien valintojensa takia ja ottaa haaste vastaan."

Ihmisen täytyy valita se, mitä haluaa.

"Kun on tyytyväinen omaan elämäänsä, ei tarvitse kadehtia muiden elämää."

Joku pääsee aina huipulle, mikset sinäkin

"Olin aina ystäväpiirini villein kortti", Ratala kertoo.

Ratala ei leikkinyt lapsena nukeilla vaan bisnesnaista puku päällä ja kirjoituskonetta naputellen.

Hän kertoo olleensa aina kilpailuhenkinen ja motivoituneensa muiden antamasta kiitoksesta. Ratala nauttii haasteista ja sisuuntuu, kun joku sanoo, että kannattaa vain varovasti ensin kokeilla.

"Enää kukaan ystävistäni ei ylläty siitä, mitä seuraavaksi teen", Ratala nauraa.

Ratala pyrki ja pääsi 23-vuotiaana Lappeenrannan kunnanvaltuustoon vuoden 2008 vaaleissa. Ratala kertoo tehneensä kaksi kertaa aloitteen kunnanvaltuuston kokouksien striimaamisesta nettiin ja toisella kerralla esitys meni läpi. Hän innostui politiikasta siinä määrin, että olisi pyrkinyt jossain vaiheessa eduskuntaan, jos ei olisi päättänyt muuttaa ulkomaille.

Ratala kuitenkin huomasi, että vaikuttaminen politiikan kautta on usein tuskallisen hidasta.

"En ajatellut nuorempana ryhtyväni yrittäjäksi, mutta myöhemmin oivalsin, että voin vaikuttaa myös perustamalla oman firman. Sen saa rakennettua juuri omannäköiseksi. Ja ihmiset haluavat kuunnella yritysjohtajia."

Ratala haluaa kertoa tarinaansa ja kuulla muiden tarinoita.

"People buy people. Minusta on tärkeää, että tulen ihmisille tutuksi esimerkiksi sosiaalisen median kautta. Sijoittajat sijoittavat henkilöön, eivät vain yritykseen."

Ratala sanoo vierastavansa uhriutumispuhetta, joka Suomessa usein liitetään yrittäjyyteen. Jos yrittäjänä kokee, että pitää luopua esimerkiksi ystävistä ja parisuhteesta, on väärässä paikassa.

"Kunpa useampi suomalainen lähtisi Suomesta valloittamaan maailmaa. Jokuhan sinne huipulle aina pääsee! Ja sieltä maailmalta pääsee aina halutessaan takaisin mukanaan aimo annos kokemusta ja kontakteja."

left

Tutkinto ei tee ihmistä, mutta paljon se opettaa

Suomessa korostetaan paljon koulutuksen merkitystä. Ratala on nähnyt ulkomaan vuosiensa aikana sen, ettei tutkinto tee ihmistä. Koulutusta ei kannata hankkia vain sitä hankkiakseen.

"On totta, että nuorena naisena maisterin tutkinto ja MBA-tutkinto antavat minulle tiettyä uskottavuutta maailmalla. Koulutus ehkäisee tytöttelyä. Mutta fakta on sekin, ettei mikään koulutus valmistanut minua yrittäjyyteen kuten käytännön kokemus on tehnyt. Olisin pärjännyt vähemmälläkin pänttäämisellä."

Ratala sanoo, että monia koulutus voi auttaa, mutta yrittäjälle on olennaista olla rohkea ja sisukas. Viisikään tutkintoa ei riitä, jos näitä ominaisuuksia ei ole. Yrittäjälle kaikkein tärkeintä on omata hyvät verkostot ja solmia jatkuvasti uusia kontakteja.

"Se, mitä LUT opetti, oli viemään asiat loppuun asti. Opiskeluvuodet LUTissa olivat huikeaa aikaa, sillä Skinnarilan henki on täyttä totta. Lappeenranta tulee aina olemaan minulle se oikea kotikaupunki."

Ratala on asunut ulkomailla jo 11 vuotta. Ratalan vanhemmat asuvat Välimeren rannalla Espanjan Alicantessa ja siellä Ratala vietti aikaa myös viime kesänä.

"Olin yhtenäkin päivänä kuuden tunnin strategiapalaverissa tiimini kanssa. Mutta ehdin minä maistella tapaksia ja viiniäkin", Ratala naurahtaa.

 Vaikka Ratalan kansainvälisessä ystävä- ja tuttavapiirissä on erilaisia persoonia, heillä on silti paljon yhteistä. Ratala kertoo löytäneensä maailmalta oman laumansa.

"Ulkomailla saa ystäviä eri piireistä ja diversiteetti korostuu. Silloin myös inspiroituu eri tavalla kuin täysin samantyyppisten ihmisten parissa. Oma tarinani on hullu, mutta täällä olen huomannut, että meitä vähän hulluja on paljon."

Ratala huomauttaa, että hänen elämäntyylinsä ei sovi kaikille. Elämä on tavallaan jatkuvasti matkalaukussa, vuokrasopimukset ovat lyhyitä ja illat toisinaan yksinäisiä.

"Silti, koskaan ei ole liian myöhäistä lähteä toteuttamaan unelmiaan maailmalle. Se voi olla jopa helpompaa yli kolmekymppisenä tai vaikka viisikymppisenä, kun tuntee jo itsensä ja tietää, mitä haluaa."

Anna Ratala

  • Syntynyt Pietarissa, asuu New Yorkissa.
  • Muutti Suomeen 6-vuotiaana. Asunut ulkomailla viimeiset 11 vuotta.
  • Zvookin toinen perustaja ja toimitusjohtaja.
  • Slush Singaporen perustaja.
  • Työskennellyt urallaan myös Meltwater Groupilla myyntipäällikkönä ja myyntikonsulttina, copy writerina ja pyörittänyt omaa konsulttifirmaa Aasian markkinoilla.
  • Executive MBA (Aalto, 2015), kauppatieteiden maisteri (LUT, 2010).
  • Lappeenrannan kunnanvaltuutettu vajaat kaksi vuotta 2009–2010 (vaalit 2008).
  • Päätoimitti opiskellessaan LUT-kauppakorkeakoulun ainejärjestö Enklaavin omaa lehteä.
  • Palautuu töistä urheilemalla, syömällä hyvää ruokaa hyvässä seurassa ja juomalla viiniä.
  • Kaipaa Suomesta lappeenrantalaista herkkua vetyä; lihapiirakkaa, joka sisältää joko keitto- tai savukinkkua ja kananmunaa.

LUT School of Business and Management täyttää 30 vuotta 2021. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme Schoolin entisten ja nykyisten työntekijöiden sekä alumnien henkilöhaastatteluja.

Lue seuraavaksi:

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajan tasalla tutkimuksestamme puhtaaseen energiaan, ilmaan ja veteen sekä kestävään liiketoimintaan liittyen.