Tällä sivulla
Kirjat
Vasta ovensuussa Karl-Erik Michelsen tajusi, että hänen mukanaan oleva kirja on maksamatta. Kassalla myyjä otti kirjan, katseli sitä ja ihmetteli näkemäänsä. Kirjan sivut olivat täynnä alleviivauksia ja kommentteja.
”Ei meillä täällä Akateemisessa kirjakaupassa myydä käytettyjä teoksia”, myyjä sanoi.
”Ei se ole käytetty, näin minä vain tapaan lukea kirjoja”, Michelsen selitti ja maksoi teoksen.
Elettiin 1990-lukua ja kirja oli Paul Austerin teos Invention of Solitude, 1982, (suom. Yksinäisyyden äärellä 2005), jonka Michelsen oli lukenut yhdeltä istumalta parissa tunnissa kirjakaupan kahvilassa. Teos kuvaa Austerin isäsuhdetta ja hajoavan avioliiton jälkimaininkeja kahdella erillisellä tarinalla.
LUT-kauppakorkeakoulun professori emeritus Michelsen suosittelee kyseistä kirjaa edelleen, sillä se kuvaa hänestä hienosti yksinäisyyden kokemusta. Austerin tapa käyttää englantia ja hänen kuvaamansa sattumukset ovat saaneet Michelsenin tarttumaan kirjailijan muihinkin teoksiin. Ylipäätään kirjasto on se paikka, jossa Michelsen on jo pikkupojasta asti viihtynyt.
”Kirjailija ja akateemikko Umberto Ecolla oli hyllyssään tiettävästi 30 000 kirjaa. Kerran häneltä kysyttiin, oletko lukenut nuo kaikki teokset. Eco vastasi, että ihmisen määrittävät lukematta jääneet kirjat, eivät luetut.”
Michelsen on aina arvostanut tietoa. Ennen se piti hankkia kirjoista ja kirjastoista, nyt lähes kaikki tieto on saatavilla verkossa muutaman sekunnin päässä. Tiedosta on tullut Michelsenin mielestä kertakäyttöhyödyke; akateemisessa maailmassakin 25 sivun pituinen teksti on liian pitkä.
”Yritän kannustaa opiskelijoita lukemaan ja kyseenalaistamaan. Haastamaan totuttuja tapoja tehdä töitä, kokeilemaan uusia tapoja oppia ja opettaa. Liian usein yliopistolle tulevat uudet ihmiset alkavat vain kopioida sitä, mitä muut ympärillä jo tekevät. Haluan uskoa, että oma perintöni on toisenlainen, kyseenalaistamisen perinne.”
Kriittisyys
Michelsenin akateeminen ura on kestänyt 40 vuotta. Tie on vienyt Helsingin yliopiston professuurista tutkijaksi USA:han, takaisin Suomeen Etelä-Karjala-instituutin johtajaksi, Suomen Akatemian tutkijaksi ja LUT-yliopiston professoriksi – muutamia esimerkkejä mainitaksemme. Vuonna 2018 Michelsen valittiin vuoden professoriksi, ja hän on yksi Suomen Tiedeseuran 400 jäsenestä.
Syyskuussa 2023 Michelsen piti jäähyväisluennon LUT-kauppakorkeakoulun henkilökunnalle otsikolla ”University of the future.”
”Emeritus kuulostaa paremmalta kuin eläkeläinen. Emerituksessa on se akateemisuus mukana.”
Vaikka Michelsenin ansiot riittäisivät helposti paraatipaikkaan keskusteluohjelmissa ja lehtien palstoilla, Michelsen on esiintynyt vuosien varrella julkisuudessa harkitusti, eikä hän viihdy sosiaalisessa mediassa.
”Ei somessa kukaan julkaise kuvia sadepäivistä, aina paistaa aurinko”, hän hymähtää.
”Julkisuus syö akateemista uskottavuutta. Julkisuus vie helposti mukanaan tietylle polulle, ja yhtäkkiä pyydetään kokkiohjelmiin mukaan. Olen luonteeltani yksityinen ihminen, ja olen halunnut pitääkin sen niin.”
Muutaman kerran Michelsen on lipsunut linjastaan. Yksi erikoinen tapahtumaketju sai alkunsa, kun ohjaaja Johanna Vuoksenmaa soitti Michelsenille ja pyysi tätä Ex-onnelliset -tv-sarjan koekuvauksiin.
”Ihmettelin, että enhän minä mikään näyttelijä ole. Vuoksenmaan mielestä olin täydellinen henkilö esittämään dekaania, joka joutuu antamaan työntekijälle potkut. Niin minä sitten menin koekuvauksiin, läpäisin ja päädyin vajaan minuutin ajaksi sarjaan, muistaakseni kolmannella tuotantokaudella”, Michelsen kertoo.
Michelsen naurahtaa, ettei osaa aina sanoa ei, ”vaikka ehkä olisi pitänyt.” Hän luennoi hiljan opiskelijoiden orientaatioviikolla 500 nuorelle siitä, että akateeminen maailman on kriittinen maailma.
”Ei negatiivinen, vaan kriittinen ja kyseenalaistava maailma, jossa kaikkea tekemistä arvioidaan jatkuvasti. Yliopiston on varjeltava autonomiaansa. Ihmiset palkataan tänne tutkimusten perusteella, ei esimerkiksi somenäkyvyyden ansiosta. Yliopisto ei ole peukutuspaikka.”
Kunnianhimo
Tartumme seuraavaan Michelsenille tärkeään kirjaan. Vuonna 1984 Helsingin yliopiston kirjastossa Michelsenin käteen osui Pennsylvanian yliopiston professorin Thomas P. Hughesin teos Networks of Power (1983). Michelsen luki kirjan kannesta kanteen siltä istumalta. Hän innostui Hughesin teoksesta niin paljon, että kaivoi esiin Pennsylvanian yliopiston tiedot, ja kirjoitti Hughesille kysyen mitä hänen kannattaisi seuraavaksi tutkia.
Kahden kuukauden kuluttua saapui vastaus; Hughes tarjosi Michelsenille paikkaa uudessa tutkimusryhmässään. Niin Michelsen lähti Yhdysvaltoihin Asla Fullbright -stipendin turvin. Lähtöön vaikutti myös perhetragedia, mutta palataan siihen myöhemmin.
USA:ssa 1980-luvulla vietetyt vuodet olivat Michelsenille äärimmäisen kova koulu. Michelsenin mukaan pohjoisamerikkalaisessa kulttuurissa ei anneta anteeksi mitään.
”Vaikka hyvin minä siellä pärjäsin. Omaksuin kulttuurin ja akateemisen englannin nopeasti. Ymmärsin, että omaa tekemisen tasoa on pakko rajusti nostaa, odotukset olivat niin kovat. Mutten ole koskaan halunnut päästää itseäni helpolla. Mitä kovempi paikka, sen parempi minulle.”
Hughes ehdotti Michelsenille, että hän tutkisi innovaatiojärjestelmiä. Hughesin mukaan ne olivat tulevaisuuden juttu – miten yhteiskunta järjestelmänä tuottaa ja hallinnoi tietoa, ja miten innovaatiot ovat tämän kaiken ytimessä. Michelsen kiinnostui aiheesta ja on rakentanut akateemisen uransa pitkälti innovaatiotutkimuksen ympärille.
”Minähän olen generalisti, ja siinä mielessä akateemisessa maailmassa vähän outo, sillä tämä maailma suosii spesialisteja.
Useimmat tutkijat ympärilläni ovat erikoistuneet hyvin pieneen siivuun omalla alallaan. Tämä suuriin kokonaisuuksiin keskittymiseni on välillä turhauttanut keskusteluissa, mutta samalla on pakko ihailla sitä, millä pieteetillä kollega perehtyy omaan alaansa.”
Isoon kokonaisuuteen Michelsen tarttui myös alkaessaan kirjoittaa Koneen 100-vuotishistoriaa. Michelsen teki teosta Kone: perhe, yrittäjyys ja yritys teollisuuden vuosisadalla (2013) noin seitsemän vuotta. Kirjassa on 640 sivua, ja se sai yleisesti kiittävät arvostelut.
Michelsen päätyi historiikin kirjoittajaksi, koska Koneen yrittäjäsuvun Ilkka Herlin on hänen pitkäaikainen ystävänsä.
”Ilkka juuri soitteli minulle ja puhuimme muun muassa siitä, miten 1990-luvun Yhdysvalloissa ihmisten identiteetit hajosivat äärimmäisen kovassa kilpailussa. Suomessa on nyt nähtävissä samaa kehitystä”, Michelsen sanoo.
Talouselämä-lehti kirjoitti lokakuussa 2013, että ”Professori Karl-Erik Michelsenin kirjoittama Koneen historia panee kysymään, oliko ennen kaikki paremmin”. Talouselämä kertoo, että "Kone käytti vuosittain 15–18 miljoonaa markkaa yhteisöllisyyden rakentamiseen, mikä oli lähes yhtä paljon kuin investoinnit koneisiin ja laitteisiin. Ylenpalttinen sosiaaliohjelma leikkasi keskimäärin viisi prosenttia yhtiön liikevaihdosta.”
Koneen työntekijöitä varten perustettiin oma sosiaalipoliittinen ohjelma, joka sisälsi muun muassa ylimääräiset lapsilisät, ruoka-apua ja asumistuen.
Oliko kaikki siis ennen paremmin?
”Oli ja ei. Arvojen kannalta kyllä. Arvot kannattelivat ihmisiä ja estivät tekemästä typeryyksiä. Minusta siinä on jotakin arvokasta, että pitää perinteitä yllä. Tämän päivän kaiken salliva henki ei oikein sovi ihmiselle. Opiskelijoiltakin odotetaan hyvin paljon, ja mahdollisuuksien paljoudessa ei ole helppo löytää omaa juttuaan. Tulee kiusaus hypätä mukaan jatkuvaan muutokseen, vaikka toisaalta pysyvyys tuo vakautta elämään”, Michelsen vastaa.
Michelseniä kiehtoo Herlinin suvun omistautuminen perheyrityksen jatkumolle.
”Joku voisi puhua uhraamisesta, että uhraa omat unelmansa jatkumon eteen. Voi olla myös viisautta valita oma polkunsa odotuksiin vastaamisen sijaan. Itselleni historiallinen jatkumo on aina ollut ja on tärkeää.”
Kuolema
Äidillä oli kastanjanruskeat, luonnonkiharat hiukset. Ne harmaantuivat vain kolmessa viikossa, kun perheen nuorimmainen, yksi kolmesta pojasta, kuoli täysin yllättäen vain 17-vuotiaana. Kalle Michelsen oli tuolloin itse häthätää 23-vuotias.
Veljen kuolema hajotti perheen. Vanhemmat erosivat, välit eloon jääneiden veljesten välillä katkesivat.
”Isäni ei puhunut koskaan veljeni kuolemasta sanaakaan. Vanhemman veljeni kanssa puhuminen ei sujunut sekään kovin hyvin. Ei siihen aikaan tunnettu mitään traumaterapiaa. Sitä yritettiin jatkaa kuin ei mitään, vaikka kaikki oli toisin.”
Michelsenin äiti meni rikki poikansa kuolemasta. Michelsen piti koko tilannetta niin ahdistavana, että pakeni USA:han useaksi vuodeksi. Suomen ja Yhdysvaltojen väliin jäävä 6 000 kilometriä tuntui silloin tarvittavalta välimatkalta.
”Äitini jaksaminen oli keskeinen syy siihen, miksi palasin takaisin Suomeen. Ei hän koskaan toipunut kokonaan veljeni kuolemasta, enkä oikein minäkään.”
Michelsenin ystävien mukaan veljen kuolema muutti hänet. Tässä päivässä eläminen tuli tärkeäksi, eikä menettämisen pelko enää väistynyt viereltä. Tietoisuus kuoleman mahdollisuudesta jätti jälkensä Michelsenin ihmissuhteisiin, parisuhteisiinkin.
”En usko anarkiaan, että pitäisi elää kuin huomista ei olisi. Mutta en voi luottaa siihen, että se huominen tulee. Mahdollisuuksiin pitää tarttua, kun ne tulevat eteen, eikä lykätä niitä tulevaisuuteen. Sitä tulevaisuutta ei välttämättä tule.”
Yhä tänäkin päivänä Michelsen saattaa säpsähtää, kun puhelin piippaa viestin saapumisäänen. Mitä, jos lapsille on sattunut jotakin?
”Minua ovat auttaneet kyky löytää iloa ei-materialistisista asioista ja hengellisyydestä. Käännyin ortodoksiksi osin sukulaisten viemänä. Minua viehättää tässä uskonnossa se, että ortodoksinen kirkko ei ole muuttunut 2 000 vuoteen. Pysyvyys ja jatkumo ovat minulle tärkeitä historiallisessa kontekstissa.”
Kuva: Signe Brander
Kartano
Neljään metriin kohoava huonekorkeus ja 400 neliötä, pihalla lehmuskuja ja päärakennuksen lisäksi 11 pienempää rakennusta.
Kun täti kuoli aivoverenvuotoon kartanon isoon saliin vuonna 2007, Michelsenin piti nopeasti päättää, ottaako hän perinnön vastaan.
”En pystynyt katkaisemaan jatkumoa. Sukuni on asunut Stendalin kartanossa vuodesta 1931. Heidän läsnäolonsa voi tavallaan tuntea kartanon huoneissa. Minulle on tärkeää pitää tätä henkistä yhteyttä yllä.
Poikani ovat ilmoittaneet, että kartano pysyy suvussa myös minun jälkeeni. Minusta on upeaa ajatella, että jatkumo ei pysähdy edes siihen, koska lapsenlapsetkin ovat jo olemassa.”
Kartano sijaitsee Savon Pariisiksi kutsutussa Joroisissa. Michelsenillä on siellä oma yhteisönsä, joka sai alkunsa pikkuhiljaa remonttimiesten käyntien aikana. Tätä nykyä Michelsenin on vaikea piipahtaa kylällä jäämättä rupattelemaan jonkun kanssa toviksi ja toiseksikin.
Kartanoa on remontoitu pikkuhiljaa, tarkemmin sanoen kaivettu vanhaa esiin 1960-luvulla tehtyjen levytysten ja muiden sen ajan villitysten jäljiltä. Rakennus on suojeltu, mutta vain ulkopuolelta, mikä on tehnyt kunnostamisesta vähän helpompaa kuin se muuten olisi. Työtä on silti riittänyt ja riittää yhä.
Emäntää kartanossa ei vielä ole. Ei, vaikka Michelsen on entinen miesmalli ja ammattiurheilija, lähes kaksimetrinen, sivistynyt ja keskustelutaitoinen, urallaan erittäin kunnianhimoinen mies.
”En taida edustaa turvallisuutta ja pysyvyyttä. Osaan olla aika vaikea ihminen. Minulla on eteenpäin menemisen palo, eikä perinteinen käsitys parisuhteesta oikein istu mentaliteettiini. Mitään pahaa en ole kellekään tehnyt, aika pienillä vahingoilla on selvitty.”
Kohta
Seuraavaksi entisen lehtimiehen sormet etsiytyvät taas kirjoittamaan jotakin. Michelsen on tehnyt urallaan 10 tietokirjaa, mutta uutta kirjaa ei välttämättä ole tulossa. Jotain muuta kenties kyllä. Muutama tutkimuspaperikin odottaa viimeistelyään.
”Rytmin muutos tulee olemaan suurin muutos verrattuna entiseen. Lapset luulivat, ettei minulle voi jatkossa soittaa ennen aamukymmentä, mutta kävin viimeksi tänä aamuna kello kuudelta uimassa.”
Iloa elämään tuovat omien poikien lisäksi myös lapsenlapset.
”He ovat niin täynnä energiaa. Olen itsekin ollut aina liian energinen. Äitini kutsui minua toivottamaksi lapseksi, en nukkunut päivin enkä öin. Olen vähän kuin se sadun Obelix, joka putosi pienenä tietäjän taikajuomapataan. Enkä nuku vieläkään kovin paljon. Olen tavattoman utelias, koko ajan menossa kohti uusia mahdollisuuksia.”
Michelsen on siinä mielessä tyypillinen nykyeläkeläinen, että rauta tuntuu käyvän kuumana kuin Välimeren rantakalliot.
”Sitten kun huomaa istuvansa Prisman kassan takana olevilla penkeillä, on tullut vanhaksi”, Michelsen virnistää.
Ei siis panna häntä vielä sinne istumaan.
Lue Kallesta muualta:
Kalle Professoriliitossa
- Pitäisikö aivovuodosta huolestua?
- Antti Herlinin aiheellinen huoli
- Syysseminaari 2016: Sivistyksen näkijät ja tekijät - Professori Karl-Erik Michelsen (Youtube)
Kalle mediassa
Fakta: Karl-Erik Michelsen
- Syntynyt vuonna 1957 Ähtärissä
- Asuu Helsingissä ja Joroisissa
- Perheessä kolme aikuista poikaa ja kaksi lastenlasta (poikia)
- Filosofian maisteri 1984, filosofian lisensiaatti 1993, filosofian tohtori 1993, (Suomen historia) Helsingin yliopisto
- Master of Arts 1988 (Sociology of science and technology) University of Pennsylvania
- LUT-yliopiston professori vuodesta 1993
- Muita pestejä: projektinjohtaja 2000–2003, Suomen Akatemia; tutkimuskoordinaattori 1997–1999, Suomen Akatemia; apulaisprofessori 1995–1996, historian laitos, Helsingin yliopisto; dosentti 1993 (suomen historia), Helsingin yliopisto; nuorempi tutkija 1991–1994, METLA, assistentti 1988, University Of Pennsylvania, assistentti 1984–1985, 1988–1990, historian laitos, Helsingin yliopisto
- Tunnustuksia ja palkintoja: Vuoden professori 2018, Suomen Ekonomien kirjallisuuspalkinto 2014, Tunnustuspalkinto Historianystävien liitto 2014, Tekniikan historian seuran hopeinen ansiomerkki, Suomen Elektroniikkainsinöörien Seuran palkinto ansiokkaasta tutkimustyöstä 2002
- Entinen ammattikoripalloilija; pelasi Joensuun Katajassa kaudella 1976–1977 ja HNMKY:ssä 1977–1982
- Harrastaa ajattelua, lukemista, kartanon remontointia, uintia ja satunnaisesti koripalloa
Kallesta sanottua:
Juha Väätänen, professori, LUT-kauppakorkeakoulu:
”Kalle on akateemisuuden lisäksi todellinen urheilumies, erityisesti koripallomies. Monesti on käyty keskusteluja yksittäisistä urheilijoista ja joukkueista aina urheilun johtamiseen saakka. Kallella riittää kokemusta ja tietoa. Kallen osaamista on käytetty jopa Suomen huippu-urheilun kehittämiseen.
Minusta on niin upeaa, että urheilun rooli on säilynyt Kallella vahvana oman koripallon aktiiviuran jälkeenkin. Joukkueurheilijalla on varmaan oma DNA, joka näkyy luonnollisena kykynä olla osana tiimiä ja pelata pyyteettä omaa paikkaa myös työorganisaatiossa.”
Mikael Collan, professori, LUT-kauppakorkeakoulu; ylijohtaja, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT:
”Kalle on kokonaisuuksien hahmottaja, joka osaa sijoittaa käsillä olevan aallon harjaa ratsastavan kotkotuksen historialliseen perspektiiviin. Kallen suorapuheisuus ja rehellisyys lausua omia näkemyksiä seurauksia pelkäämättä on vienyt joskus vaikeisiinkin paikkoihin, mutta siellä missä on ollut konfliktia, on myös syntynyt näkemystä ja kerätty kunnioitusta.
Kalle on toisena luttilaisena jäsen pääasiallisesti helsinkiläisistä koostuvassa Suomen Tiedeseurassa. Kalle pitää vahvasti hengissä huhua, että myös Kehä kolmosen ulkopuolella olisi älyllistä elämää."
