left
SOILSCAPE-projektin logo.

SOILSCAPE-projekti kokoaa yhteen monien eri alojen asiantuntijoita kuten maaperätutkijoita, taiteilijoita ja muita kulttuuri- ja luovien alojen toimijoita, päätöksentekijöitä ja humanististen tieteiden asiantuntijoita sekä kansalaisjärjestöjen edustajia edistämään maaperän suojelua koko Euroopassa.

SOILSCAPEn tavoitteina on mm. ymmärtää ihmisen ja maaperän suhdetta, muodostaa yli kahdeksan maata käsittävä 120 toimijaorganisaation verkosto, ja osallistaa siihen ainakin 320 avainhenkilöä yhteiskunnan eri aloilta. Projektin kautta jaetaan taloudellista ja teknistä tukea kansalaisjärjestöille, kulttuuri- ja luovien alojen toimijoille, kouluille, taiteilijoille ja organisaatioille. Kymmeniä maaperän merkitystä koskevia ja tietoisuutta parantavia aloitteita palkitaan hankkeen aikana. Kansainvälisellä tasolla toimitaan UNESCOn sekä YK:n globaalin Coalition of Action 4 Soil Health -ohjelman kautta.

Tavoitteiden saavuttamiseksi SOILSCAPEssa lähestytään asiaa moniäänisesti, monen erilaisen toimijan yhteistyönä. Projektissa kehitetään taiteen keinoin ymmärrystä maaperän ja maaperäekosysteemien tilasta ja sen seurannan merkityksestä sekä edistetään maaperän lukutaitoa parantamalla maaperätietoisuutta innovatiivisilla viestintäkeinoilla ja luomalla maaperän lukutaidon portaali. SOILSCAPE myös järjestää kahtena vuotena kansallisia maaperäfestivaaleja eri puolilla Eurooppaa. SOILSCAPE ulottaa toimintansa 30 alueelle vuoteen 2028 mennessä.  

LUT-yliopisto tuo projektiin taidelähtöisten menetelmien, etnografisen ja sosiokulttuurisen tutkimuksen sekä laadullisen vaikutusten arvioinnin asiantuntemusta, esimerkiksi koskien seuraavia tehtäviä: (1) taidelähtöiset konseptit ja menetelmät (Tehtävä 3.1); (2) Etnografinen tutkimus laadullisten vaikutusten ymmärryksen edistämisessä (Tehtävä 5.2). LUT myös toimii Suomen “taiteellisen ja luovan maaperäorkesterin” vetäjänä (the Finnish “Artistic and Creative Soil Orchestra”, ACSO).

right

Tavoitteet

SOILSCAPEn tavoitteita toteutetaan neljän avainvaiheen avulla:

  1. Taustakartoitus: Selvitetään sidosryhmiltä ihmisten henkilökohtaisia maaperään, taiteisiin ja yhteiskunnalliseen arvostukseen liittyviä käsityksiä; tutkitaan maankäyttöön ja maaperään liittyviä narratiiveja, ja tarkastellaan taidelähtöisiä ja taiteen menetelmiä mahdollisina keinoina parantaa ihmisten suhdetta maaperäekosysteemeihin ja maaperään.
  2. Valmistelu: Luodaan ihmiskeskeisiä, kansalaisia ja asiantuntijoita osallistavia toimintamenetelmiä, kuten perustetaan kansainvälinen taiteita ja luovuutta hyödyntävä maaperäverkosto.
  3. Toiminta: Käynnistetään ja seurataan luovia SOILSCAPE-toimintoja erityisesti tukien projektin ulkopuolisten tahojen toteuttamia 28:aa taidelähtöistä maaperäaloitetta.
  4. Kestävä kehitys: Levitetään laajasti tietoa toimiviksi havaituista SOILSCAPE-käytänteistä muiden hyödynnettäviksi.

Linkit

Yhteystiedot

Muu henkilöstö

Yhteistyökumppanit

  • AFES, ASSOCIATION FRANCAISE POUR L'ETUDE DU SOL, Ranska
  • UNESCO, UNITED NATIONS EDUCATIONAL SCIENTIFIC AND CULTURAL ORGANIZATION, Ranska 
  • RFF, REFRAME FOOD, Kreikka 
  • UGOE, GEORG-AUGUST-UNIVERSITAT GOTTINGEN STIFTUNG OFFENTLICHEN RECHTS, Saksa 
  • ERDN, EUROPEAN RURAL DEVELOPMENT NETWORK, Puola
  • CTBG, KLIYNTEH BULGARIA, Bulgaria 
  • SRV, FUNDACAO DE SERRALVES, Portugal 
  • DBG, DEUTSCHE BODENKUNDLICHE GESELLSCHAFT, Saksa
  • CER, CLUST-ER INDUSTRIE CULTURALI E CREATIVE, Italia 
  • THK,TECHNISCHE HOCHSCHULE KOELN, Saksa 
  • LAPPEENRANNAN-LAHDEN TEKNILLINEN YLIOPISTO LUT, Suomi 
  • CNRS, CENTRE NATIONAL DE LA RECHERCHE SCIENTIFIQUE CNRS, Ranska 
  • EQY, EUROQUALITY SAS, Ranska
  • ATA, ANCI TOSCANA ASSOCIAZIONE, Italia
  • UC, UNIVERSIDADE DE COIMBRA, Portugal 
  • RF, RECEPTIVE FIELD, Belgia 
  • ICRAF, INTERNATIONAL CENTRE FOR RESEARCH IN AGROFORESTRY, Kenia 
  • FIBL, FORSCHUNGSINSTITUT FUR BIOLOGISCHEN LANDBAU STIFTUNG, Sveitsi
  • HAFL, BERNER FACHHOCHSCHULE, Sveitsi

Katso myös