Metsä360 logo in forest
Julkaistu 30.3.2023
Päivitetty 30.3.2023

Uusien Metsä360-palkintoehdokkaiden etsintä on jälleen käynnissä. Palkinto jaetaan innovaatiolle, ratkaisulle tai teolle, joka kasvattaa metsien jalostusarvoa. Asiantuntijaryhmä haluaa tuoda ratkaisukeskeisyyttä suomalaisista metsistä käytävään keskusteluun tarkastelemalla laajasti metsän tuottamaa hyvinvointia ja mahdollisuuksia. 

”Metsiin liittyvä keskustelu on ollut jo vuosia erittäin ristiriitaista eri toimijoiden välillä. Uudet, metsän jalostusarvon kasvuun tähtäävät innovaatiot kannustavat ääripäitä kohtaamaan toisensa puolimatkassa ja luomaan yhdessä kestävämpää globaalia tulevaisuutta”, sanoo Marjatta ja Eino Kollin Säätiön asiamies Esko Kolli.

Asiantuntijaryhmä etsii kevään aikana sopivia palkintoehdokkaita ja kutsuu potentiaalisimmat finalistien joukkoon. Lopullisen voittajavalinnan tekee ulkopuolisista asiantuntijoista kokoon kutsuttu raati, joka nimetään joka vuosi erikseen. Aiempina vuosina palkinnon ovat voittaneet Suomen ladun Nuku yö ulkona -kampanja, Stora Enson puupohjainen hiili Lignode® sekä viimeisimpänä eniferBion teollisuuden sivujakeita hyödyntävä PEKILO® proteiinin valmistusprosessi

left

Tilaa Curious People -uutiskirje

right

 

Tilaamalla uutiskirjeemme saat sähköpostiisi noin 1–2 kertaa kuukaudessa luettavaa tutkimuksestamme puhtaaseen energiaan, ilmaan ja veteen sekä kestävään liiketoimintaan liittyen.

Oma kilpailu myös peruskoulun 7.–9. luokkalaisille

Metsä360-kilpailu on nuorille suunnattu videokilpailu, jossa nuoria kannustetaan tuomaan esiin metsän arvoa ja merkitystä yhteiskunnassa nyt ja tulevaisuudessa. Tänä vuonna kilpailuun kutsutaan osallistumaan peruskoulun 7.–9. luokan oppilaat.

”Kilpailu tarjoaa nuorille tulevaisuutemme rakentajille mahdollisuuden tuoda omia ajatuksiaan näkyviksi meille kaikille. Toivomme, että sekä nuorisokilpailu että Metsä360 -palkinto tuovat esille niitä monia mahdollisuuksia, joita metsä meille Suomessa tarjoaa”, LUT-yliopiston insinööritieteiden tiedekunnan dekaani Mari Kallioinen-Mänttäri kertoo.

Kilpailuaikaa on 30.9.2023 saakka. Parhaaksi valittu video voittaa 3 000 euroa, toiseksi arvioitu 2 000 euroa ja kolmanneksi arvioitu 1 000 euroa.

left

Metsä360-palkinnon asiantuntijaryhmän kokoonpano vuonna 2023

  • Esko Kolli, Kollin Säätiön asiamies
  • Mari Kallioinen-Mänttäri, LUT-yliopiston erotustekniikan professori ja insinööritieteiden tiedekunnan dekaani
  • Päivi Saikko, LUT-yliopiston insinööritieteiden tiedekunnan kehittämispäällikkö
  • Ari Jantunen, LUT-kauppakorkeakoulun strategiatutkimuksen professori
  • Jaana Laine, LUT-yliopiston yhteiskuntatieteiden yliopisto-opettaja
  • Tapio Ranta, LUT-yliopiston bioenergiatalouden professori ja LUT Mikkelin laboratorion vetäjä
  • Tuomo Sainio, LUT-yliopiston biojalostamon erotustekniikan professori
  • Asiantuntijaraadin esittelyt
right
Aurinkoinen mäntymetsä.

 

Marjatta ja Eino Kollin Säätiö sekä LUT-yliopisto jakoivat Metsä360-palkinnon ensimmäisen kerran vuonna 2020. Palkinto kunnioittaa visionäärisen teollisuusneuvos Eino Kollin (1925–2016) perintöä ja elämäntyötä metsien parissa. Tunnustuspalkinto on osa LUT-yliopiston ja Kollin Säätiön laajamittaista yhteistyötä, jolla tähdätään suomalaisen metsän jalostusarvon kasvattamiseen ja vastuullisen biotalouden kasvun tukemiseen. 

Lisätietoja:

left
right

Esko Kolli

Asiamies, Marjatta ja Eino Kollin säätiö

esko.kolli@kollinsaatio.fi

050 0712 458

Lue myös: