Tällä sivulla
Väite 1: Vihapuhe tukkii toimittajien suut
Yli 20 prosenttia toimittajista kohtaa vihapuhetta kuukausittain ja kahdeksan prosenttia viikoittain, kertoo Tampereen yliopiston ja Helsingin yliopiston tekemä Viha ja julkisuus -tutkimus (2022).
Vihapuheen määrä on kasvussa.
”Viime vuonna tehdyn toisen tutkimuksen mukaan kolmannes journalisteista tuntee halua vältellä ristiriitoja aiheuttavia juttuaiheita”, kertoo Timo Huovinen, Ylen journalististen standardien ja etiikan päällikkö.
Kuudesosa toimittajista jättäisi esimerkiksi maahanmuuttoa, seksuaalivähemmistöjä tai ilmastonmuutosta käsittelevät jutut mieluummin kokonaan tekemättä.
Katriina Pajari, Helsingin Sanomien (HS) toimittaja jo 15 vuoden ajan, tunnistaa ilmiön. Pajarin mielestä rakentavan keskustelun ylläpitäminen on koko ajan hankalampaa.
”Uskon, että mustavalkoisuutta suosiva kulttuurinen ilmapiiri on vaikuttanut siihen, miten toimittajat tekevät työtään. Jos toimittaja jakaa oman juttunsa esimerkiksi Twitterissä, postauksen perään saattaa ilmestyä satoja herjaavia kommentteja. Kaikki eivät kestä sitä”, Pajari sanoo.
Huovinen toteaa, että toimittajien pitää sietää asiallista palautetta. Vihapuhe on kuitenkin asia erikseen. Toimittajiin on kohdistunut myös maalittamista, jolla tarkoitetaan henkilön järjestelmällistä mustamaalaamista ja häirintää sosiaalisessa mediassa. Oikeusministeriössä on selvitetty maalittamisen rangaistavuutta ja arvioinnin perusteella maalittamisen säätämiselle erikseen rangaistavaksi löytyy perusteita.
”Vihapuhe voi lisätä toimittajien itsesensuuria. Siksi asiasta pitää puhua paljon enemmän kuin nyt. Me Ylellä emme jätä mitään julkaisematta vihapuheen takia, vaan yritämme valmistautua ja kouluttaa toimittajia kohtaamaan ristiriitoja”, Huovinen sanoo.
Journalisteille annetaan esimerkiksi laki- ja keskusteluapua sekä somekoulutusta. Huovisen työn ytimessä on tarkistaa eri kanavissa esitettävä materiaali ennen julkaisua.
”Olen etuoikeutetussa asemassa, sillä Ylen tapaisessa isossa mediatalossa tällainen valmistautuminen on helpompi toteuttaa kuin vaikkapa pienessä paikallislehdessä. Esimerkiksi freelancereille on tarjolla vastaavaa apua Journalistisen kulttuurin edistämissäätiön (JOKES) kautta.”
Huovinen antaa vinkin, jolla journalisti voi taistella vihapuhetta vastaan.
”Kannattaa tehdä työnsä niin hyvin ja perusteellisesti kuin vain mahdollista.”
Väite 2: Huomion saaminen on tärkeämpää kuin faktat
Me kaikki olemme riippuvaisia huomiosta – niin yritykset, media kuin yksilötkin. Professori Katja Valaskivi Helsingin yliopistosta sanoo, että elämme huomiobisneksen aikaa. Ihmiset on saatava reagoimaan, ja mediasta on tullut huomiotehdas.
”Media pyörii yksittäisten huomioiden ja intressien ympärillä. Huomio ei edes ole sama asia kuin kiinnostus. Minun lukijana ei tarvitse olla kiinnostunut tietystä aiheesta huomatakseni sen somevirrassa. Sisältö vain tupsahtaa eteeni algoritmien ansiosta”, Valaskivi sanoo.
Media kerää lukijoistaan ja julkaisuistaan dataa.
”Media on riippuvainen datalogiikasta. Me yleisönä tuotamme dataa, kun klikkaamme tiettyä uutisotsikkoa tai muuta sisältöä. Data on rahaa”, Valaskivi avaa.
Valaskiven mukaan huomiobisnestä johtaa sosiaalinen media. Someväitteiden perusteella tehdään myös uutisia.
”Kun media tekee uutisen esimerkiksi salaliittoteoriasta, media toisentaa teorian sanomaa ja tavallaan osallistuu huuhaan levittämiseen. Kaikki osapuolet ovat tällä tapaa kytköksissä”, sanoo salaliittoteorioitakin tutkinut Valaskivi.
Huomiosta on tullut yhä määräävämpi tekijä siinä, millaista todellisuutta katselemme. Valaskivi ottaa esimerkin Yhdysvalloista, jossa on kokonaisia media-autiomaita. Seutuja, joilla ihmiset eivät seuraa mitään mediaa. Ihmiset saattavat olla paikallisen, hyvin asenteellisen radiokanavan tiedonvälityksen varassa.
”USA:ssa Donald Trumpin kaltaiset hahmot elättävät tiettyjä uutismedioita. Yhden median katsojista katosi 30 prosenttia, kun Trump hävisi presidentinvaalit.”
Väite 3: Näemme vain oman totuutemme
Moni on saattanut kuulla somekuplista eli somejättien algoritmien toteuttamasta suodatuksesta, jonka lopputulemana näemme somekanavissamme vain omaan viiteryhmäämme istuvaa sisältöä. Sama logiikka koskee myös netin hakukoneita.
”Kuplat ovat vain osittain teknologian aikaansaamia. Näemme somefeedissämme tai hakukoneissa myös ristiriitoja, mutta emme klikkaa sisään sisältöihin, joiden aihe ei sovi omaan kuplaamme. Se on ihmiselle luontaista käytöstä, sillä haluamme olla toistemme kaltaisia”, yliopistotutkija Salla-Maaria Laaksonen Helsingin yliopistosta sanoo.
Somekohut syntyvät usein tilanteissa, joissa erilaista maailmankuvaa edustavat kuplat törmäävät toisiinsa.
”Saatamme suuttua itsellemme vieraista asioista, joista emme edes tienneet”, sanoo LUT-kauppakorkeakoulun professori Paavo Ritala.
EU haluaa kiristää tietosuojalainsäädäntöään, minkä seurauksena esimerkiksi somejätti Meta on uhannut vetäytyä Euroopasta.
Yliopistotutkija Jukka Huhtamäki Tampereen yliopistosta kertoo, että yhdessä skenaariossa tulevaisuuden somealustat ovat huomattavasti nykyistä valvotumpia ja säädellympiä. Tällöin valeuutisten ja vihapuheen määrä voisi teoriassa vähentyä.
Huhtamäki huomauttaa, että EU:n valppaus ei vielä riitä.
”Kuten tiedämme, internet on globaali työkalu. Olen skeptinen sen suhteen, missä määrin Euroopassa tehty säätely vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen ja alustojen toimintalogiikkaan.”
Väite 4: Paikallismedia vaikenee, ettei rajanaapuri suutu
Lappeenrantalaisen Etelä-Saimaan sivuilla julkaistiin juttu venäläissyntyisestä naisesta, joka halusi auttaa vapaaehtoistyöllä Ukrainan sotaa pakenevia. Lehti on osa Keskisuomalainen-konsernia ja Kaakon viestintää. Vastaava päätoimittaja Pekka Lakka kertoo, että juttu oli Etelä-Saimaan luetuimpia juttuja parin viikon ajan.
”Tällaiset jutut tekevät maailmasta paremman paikan. Ja se on minusta myös journalismin tehtävä; tehdä maailmasta parempi paikka”, hän sanoo.
Lakka kertoo, että jutussa omilla kasvoillaan ja nimellään esiintynyt nainen on ollut rohkea. Lehti ei ole kuitenkaan saanut mitään negatiivista palautetta haastattelun takia. Lappeenrannan seudulla on totuttu venäläisiin matkailijoihin, joiden eurot olivat ennen Ukrainan sotaa merkittävä tulonlähde alueella.
”Jos nainen olisi ollut Putin-mielinen, vastaanotto olisi saattanut olla toisenlainen. Voisimme toki julkaista myös Putin-kannattajan haastattelun. Erilaisten näkemysten esittäminen on lehden tehtävä.”
Lakka sanoo, että Etelä-Saimaan toimituksellisiin sisältöihin on yritetty vaikuttaa jonkin verran sodan alettua.
”Emme tietenkään ole taipuneet näiden vaikutusyritysten alla. Vanhoina aikoina mainostajat yrittivät pahimmillaan sanella, mitä saamme julkaista ja mitä emme. Sitä aikaa ei ole ikävä.”
Väite 5: Perinteinen mediakin tekee bisnestä
”Kannattava liiketoiminta ja journalistinen itsenäisyys nähdään mediataloissa samanaikaisesti sekä erillisinä että toisiaan tukevina toimintoina”, sanoo tutkijaopettaja ja LUTin mediaseminaarin järjestäjä Päivi Maijanen LUT-kauppakorkeakoulusta.
LUT-kauppakorkeakoulu, Jönköpingin yliopiston bisneskoulu (JIBS) ja Tallinnan yliopisto ovat tutkineet, miten mediaorganisaatiot ratkaisevat liiketoimintaa ja eettisiä kysymyksiä koskevat jännitteet toiminnassaan. Haastattelututkimusta tehtiin Suomen lisäksi Ruotsissa ja Virossa. Kävi ilmi, että mediat soveltavat erilaisia selviytymisstrategioita vastatessaan lisääntyviin vastuullisuusvaatimuksiin.
”Mediassa usein korostetaan, että kestävä liiketoiminta on edellytys journalistiselle itsenäisyydelle. Tutkimuksemme mukaan tähän ajatteluun on tullut uusia vivahteita, sillä kuluttajat haluavat maksaa laatujournalismista. Lisäksi tilaajamaksut ovat lisänneet merkitystään tulonlähteenä, kun taas mainostulojen merkitys ja samalla riippuvuus mainostajista on vähentynyt”, Maijanen kertoo.
Maijasen mukaan median roolissa polarisoituneessa yhteiskunnassa on jännitteitä. Ainakin osa mediasta on ottanut niin sanotun sillanrakentajaroolin eri näkemysten välillä ristiriitojen vähentämiksi.
”Sen sijaan aktiivinen kampanjointi jonkin asian puolesta koetaan mediassa vaikeaksi. Suomessa tätä tapahtuu, mutta silloinkin tarkan harkinnan jälkeen. Kampanjoitavan asian on oltava linjassa journalististen perusperiaatteiden ja arvojen kanssa. Tästä hyvä esimerkki on Helsingin Sanomien Land of the Free Press -kampanja, kun presidentit Trump ja Putin tapasivat Helsingissä vuonna 2018.”
Professori Leona Achtenhagen (JIBS) puolestaan sanoo, että Ruotsissa yritykset kammoavat aktivistiksi leimautumista yli kaiken.
”Vältelläänkö mediataloissa tiettyjä aiheita, kun ei haluta leimautua aktivistiksi? Heittäisin medialle haasteen; eikö uutismedia voisi nimenomaan olla aktivisti, ja motivoida yleisöä esimerkiksi torjumaan ilmastonmuutosta?”
LUTin aiemmissa mediaprojekteissa on havaittu, että perinteinen media muuttaa liiketoimintamalliaan ja arvolupauksiaan reaktiona ympäröivän maailman vaatimuksiin.
Lue aiheesta muualta:
Viestintää ja aktivismia
- Verkkoympäristö pani median pelisäännöt uusiksi – kenellä on valtaa ja miten vallankäyttöä valvotaan?
- Neljä tapaa toteuttaa vastuullista viestintää
- Yritysaktivismi voi kasvaa pitkäaikaiseksi vaikuttamiseksi toimitusjohtajan esimerkillä
Kiinnostavia kannanottoja
- LUTin uusi työelämäprofessori Sami Sykkö: ”Pelissä on paitsi kauppa myös koko ihmiskunnan elämä”
- ”Jos kukaan ei suutu, mikään ei muutu”, sanoo bisnesvaikuttaja Tuomo Rönkkö
- Vastuullisuuden ei ole pakko olla kurjaa, vastuullinen teko voi olla myös elämys, sanoo Gigantin toimitusjohtaja Laura Tarkka
Väite 6: Toimittajat haluavat edistää omaa agendaansa
Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.
Näin sanotaan Journalistin ohjeissa, joka on ammatillinen eettinen ohjeistus eri medioissa työskenteleville toimittajille.
Katriina Pajari kertoo aistivansa hiljaisten signaalien ja hänen saamansa suoran palautteen perusteella, että nuoret lukijat toivovat medialta elämänohjeita – juttuja siitä, millainen maailman pitäisi olla. Pajari pitää toiveita ongelmallisina median riippumattomuuden ja puolueettomuuden kannalta.
”Minusta toimittajien tehtävä ei ole kertoa ihmisille, miten heidän tulisi elää. Toimittajien tehtävä on antaa tietoa, jotta ihmiset voivat muodostaa mielipiteensä itse. Omassa työssäni haluan välttää yleistävien mielipiteiden ja stereotypioiden viljelyä.”
Professori Katja Valaskiven mielestä täydellinen objektiivisuus on toimittajalle mahdottomuus. Hän sanoo, että toimittaja edustaa aina esimerkiksi historiaansa, saamaansa kasvatusta, koulutusta ja sukupuolta.
”Media vaikuttaa aina toiminnallaan ihmisten mielipiteisiin ja yhteiskuntaan laajemminkin”, Valaskivi sanoo.
Apulaisprofessori Joaquin Cestino Jönköping International Business School (JIBS):sta huomauttaa, että tutkimusmetodi toimii tutkijoiden keinona varmistaa objektiivisuus ja läpinäkyvyys. Cestinon mielestä journalismissa voisi kenties soveltaa samantyyppistä lähestymistapaa.
”Toimitukset voisivat reagoida puolueettomuuden vaateeseen lisäämällä juttujen läpinäkyvyyttä. Esimerkiksi artikkeleiden taustoja voisi avata lukijoille nykyistä enemmän”, Pajari sanoo.
Kaikkia reaktioita ei voi silti ennustaa.
”Seuraan paljon juttujeni aiheuttamaa somekeskustelua. Olen oppinut, että saman tarinan voi lukea hyvin eri näkökulmista”, Pajari toteaa.
Lisätietoja:
