Uusien opiskelijoiden ensimmäiset viikot yliopistossa ovat takana ja ensimmäiset luennot sekä tapahtumat koettu. Monet ovat varmasti jännittäneet koulun alkua eri tavoin. Jännittäminen on luonnollista ja jokainen kokee eri tavoin uuteen kaupunkiin muuton ja uusiin kavereihin tutustumisen.
Muutin Lappeenrantaan Espoosta heti kirjoitusten jälkeisenä syksynä. Hain LUTiin ensimmäisellä hakusijalla ja odotin innolla uutta kaupunkia sekä uusia kavereita. Olin tottunut vanhempien täyteen jääkaappiin ja tuttuun kotiin, joten yhtä aikaa tuli uutena oikeastaan ihan kaikki. Fuksiviikko menikin hujauksessa uusia nimiä opetellessa sekä bussilinjoihin ja uuteen kotiin totutellessa.
Monia huolettaa kavereiden ja perheen jättäminen kotikaupunkiin. Itse otan sen enemmänkin mahdollisuutena tutustua uusiin mahtaviin ihmisiin ja oppia selviytymään uudessa ympäristössä. Hyvät ystävät pysyvät aina mukana, eikä välimatka estä ystävyyssuhteita. Perhesuhteet voivat ehkä jopa lähentyä, ja kyllä täältä myös pääsee helposti kotiin käymään, jos ikävä yllättää. Minua oma perhe ainakin kannusti kokeilemaan uutta, eikä jäämään tuttuun ympäristöön ja samoihin piireihin. Ja oikeaan suuntaan kannustivatkin.
Tiesin teoriassa, mitä odottaa LUTin fuksiviikoilta, mutta todellisuus oli jotain paljon huikeampaa. Infoa oli sadellut pitkin kesää ja tuntui, että meidät uudet fuksit oikeasti halutaan mukaan Skinnarilan elämään. Fuksiviikon tapahtumista ensimmäisenä tulevat mieleen maanantain alkuilta kahden tutorryhmän kanssa ja torstain Academic Adventure, niin sanottu purkutilaisuus ja jatkot. Meidän ryhmien aloittelut venyivät niin pitkään, että lopulta jatkoilla ehdimme olla vain reilun tunnin. Torstai oli kokonaisuudessaan erittäin onnistunut. Mukana olleille on varmasti jäänyt mieleen ainakin kiipeilyrastit ja legendaariset tanssikilpailut. Fiilis oli korkealla koko päivän, ja yhteishenki vahvistui yhdessä tekemisen myötä.
Meidän fuksien yhteishenkeä on vaikea kuvailla. On hämmentävää, kuinka nopeasti meistä on muodostunut toimiva porukka, jossa kenenkään ei tarvitse jäädä yksin. Oma tutorryhmä on tuki ja turva, mutta eri tapahtumissa meidät on aina laitettu uusiin ryhmiin. Vaikka edelleen tapaan uusia kasvoja, niin jo parin päivän jälkeen tunsin ison osan kauppatieteiden fukseista. Sain nopeasti kavereita, ja aina on löytynyt joku, jonka kanssa mennä syömään tai vaikka shoppailemaan. Uskallan väittää, että meitä yhdistää halu tutustua ja pitää hauskaa nimenomaan yhdessä isossa porukassa. Tähän mennessä odotukset on jo ylitetty, joten jään vain odottamaan esimerkiksi huhuttua Rukan reissua sekä tietenkin maankuulua vappua. Uskon, että tällä porukalla juhlimisen lisäksi arkikin saadaan rullaamaan. Itse odotan innolla monien kurssien alkamista, ja me kaikki selviämme myös monia jännittävästä pakollisesta ruotsin kurssista.
On ollut hienoa huomata, kuinka hyvin tutoreiden lisäksi muutkin vanhemmat opiskelijat ovat ottaneet meitä mukaan. Pari kertaa on käynyt myös niin, että en ole edes ehtinyt kysyä apua, kun joku tuntematon opiskelija on huomannut hämmentyneen ilmeeni ja ohjannut oikeaan luokkaan tai neuvonut oikeaan bussiin. Teekkarien ja kylterien yhteiseloa on myös ollut hauska seurata. Alusta asti fuksitkin ovat päässeet mukaan poikkitieteelliseen ja rentoon meininkiin. Skinnarilan henki ei taidakaan olla vain pelkkää legendaa.
