Oletko valmis luomaan entistä innostavampaa Kouvolaa?
Think Track on Kouvolan kaupunkikehitykseen keskittyvä hackathon-tapahtuma, jonka teemana on tänä vuonna, miltä näyttää menestyvä yritys Kouvolassa vuonna 2035. Tapahtuman alussa opiskelijat jaetaan ryhmiin ja heille annetaan tarkempi tehtäväkuvaus siitä mitä heiltä odotetaan. Kolmantena päivänä ryhmät esittelevät työnsä tulokset tuomariston edessä. Paras työ palkitaan.
Tapahtuma alkaa tiistaina 28. tammikuuta klo 10.00 ja päättyy torstaina 30. tammikuuta noin klo 16.30.
Osallistumisen hyötyjä ovat mm:
- Mahdollisuus verkostoitua ja saada uusia ystäviä
- Ilmainen majoitus Kouvolassa, johon sisältyy kaksi aamiaista, kolme lounasta ja yksi illallinen.
- Mielenkiintoinen lisä omaan ansioluetteloon
- Palkinto voittajille
- Luovan ongelmaratkaisutaitojen kehittäminen
- Näköalapaikka Kouvolan alueen tulevaisuuden liiketoimintaan
- Innovatiivinen oppimiskokemus teknologian ja luovuuden yhdistämisestä
Tapahtumasta on myös mahdollista saada opintopisteitä, mutta sinun tulee itse kysyä ohjelmajohtajaltasi näiden opintopisteiden sisällyttämisestä opintosuunnitelmaasi esimerkiksi jonkin harjoittelu- tai projektikurssin muodossa.
Osallistujilta odotetaan avointa mieltä ja halukkuutta työskennellä sellaisten ihmisten kanssa, joita he eivät ole tavanneet aiemmin. Voit ilmoittautua tapahtumaan tämän tapahtumasivun ilmoittautumislinkin kautta. Opiskelijat valitaan heidän motivaationsa perusteella.
Tapahtuma järjestetään englanniksi. Hakemus tapahtumaan tulee lähettää viimeistään 8.1 klo 23.59. Valintapäätöksestä tiedotetaan hakijoille 10.1. Pakollinen infotilaisuus järjestetään osallistujille 15.1. klo 9-10 Teamsissa.
Yhteyshenkilöinä toimivat:
Tuomas Hongisto tuomas.hongisto@lut.fi
Saara Koukka saara.koukka@xamk.fi
Tapahtuma on osa KIITO-projektia, lisätietoja: KIITO