LUT University logo on a brick wall
Julkaistu 17.5.2022
Päivitetty 17.5.2022

Eksoskeletonit ja hoitajan muuttuva työarki (TUEKS)  -hankkeessa selvitetään eksoskeletonien eli päälle puettavien voimaliivien vaikutuksia hoitotyön fyysiseen kuormittavuuteen sekä eksoskeletonien käyttöön liittyviä kokemuksia. LUT-yliopiston ja Työterveyslaitoksen yhteinen tutkimushanke pyrkii myös tunnistamaan edellytyksiä ja valmiuksia ottaa eksoskeletoneita käyttöön hoitotyössä.

TUEKS-hanke tutkii eksoskeletonien käyttökokemuksia sekä niiden käytön vaikutuksia hoitotyön fyysiseen kuormittavuuteen. Tutkimus toteutetaan tehostetun palveluasumisen yksikössä Palvelukoti Pohjolassa Tampereella. Eksoskeletonien käyttökokeilu päättyy kuormittuneisuusmittauksiin ja haastatteluihin.

Eksoskeletonit ovat olleet hoitajilla kokeilussa kolmisen viikkoa, ja tietoa kokemuksista on kerätty alkuhaastatteluilla. Hoitajat ovat myös täyttäneet käyttöpäiväkirjaa.

Työterveyslaitos toteuttaa fysiologiset kuormittuneisuusmittaukset ja LUT-yliopisto tekee loppuhaastattelut eksoskeletonien käyttökokemuksista. Eksoskeletoneista voi olla apua esimerkiksi taakkojen nostamisessa tai kurkottelevissa tehtävissä.

Tutkimushankkeen projektipäällikkö, LUT-yliopiston nuorempi tutkija Riika Saurio summaa, että tutkimus tuottaa sekä fysiologisiin mittauksiin perustuvaa että käyttäjien kokemuksiin ja sosiaalisiin näkökulmiin perustuvaa tietoa eksoskeletonien mahdollisuuksista hoitotyössä.

"Tutkimustulosten avulla laaditaan eksoskeletonien käyttöönottomalli työpaikoille. Tämän avulla halutaan sujuvoittaa tulevia eksoskeletonien käyttöönottoja hoitotyössä", Saurio kertoo.

LUT-yliopistossa on tutkittu hyvinvointiteknologiaa pitkään ja eksoskeletonit ovat sen tuoreita tulokkaita.

"Hoitajapula on karua todellisuutta Suomessa. Eksoskeletoneista voi olla apua hoitotyön pitovoiman lisäämiseen. Tuotamme niistä kaivattua uutta tietoa", Riika Saurio sanoo.

Tutkimusta rahoittavat Työsuojelurahasto, LUT-yliopisto, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry. sekä Tampereen kaupunki, Ikäihmisten palvelut.

Aiemmat tutkimukset:

Intention to use exoskeletons in geriatric care work: Need for ergonomic and social design

Kädet koholla työskentelyn keventäminen eksoskeletonin avulla

Lisätietoja:

Riika Saurio

Lue myös:

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajan tasalla tutkimuksestamme puhtaaseen energiaan, ilmaan ja veteen sekä kestävään liiketoimintaan liittyen.