LUT-yliopisto, opiskelija rannalla
Julkaistu 30.3.2023
Päivitetty 26.3.2024


Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku päättyi torstaina 30. maaliskuuta. LUT-yliopiston Lappeenrannan kampuksen suomenkielisiin kandidaattiohjelmiin oli tarjolla 621 aloituspaikkaa, joihin tuli yhteensä 6 191 hakemusta.

Suosituimpia kandidaattiohjelmia olivat kauppatieteet, tuotantotalous, yhteiskuntatieteet ja tietotekniikka. Yliopistossa jännitettiin erityisesti uusien yhteiskunta- ja viestintätieteiden koulutusten hakijamääriä.

“Olemme iloisia, että hakijat ovat löytäneet uudet ohjelmamme, joissa ratkaistaan maailman kestävyyshaasteita ihmisten ja järjestelmien näkökulmista”, koulutuksesta vastaava vararehtori Jaana Sandström sanoo.

“LUTin erinomainen opiskeluilmapiiri näkyy hakijoiden aktiivisuudessa, koska myös suosionsa vakiinnuttaneet tekniikka ja kauppatieteet keräsivät hyvin hakemuksia”, Sandström jatkaa.

LUT-yliopiston tekniikan ja kauppatieteiden hakukohteet olivat mukana oman alansa kansallisissa yhteisvalinnoissa, jotka kuuluvat valtakunnalliseen yhteishakuun. Yhteisvalintoihin kuuluvilla koulutuksilla on samanlaiset valintaperusteet. Todistusvalinnalla eli ylioppilastodistuksen arvosanojen perusteella täytetään 80 prosenttia tekniikan alan aloituspaikoista.

Kauppatieteellisen alan yhteisvalinnassa todistusvalinnalla täytetään 60 prosenttia aloituspaikoista. LUTin yhteiskunta- ja viestintätieteiden aloituspaikoista 60 prosenttia täytetään todistusvalinnalla. 

Valintakokeisiin osallistuvat ne hakijat, jotka eivät tulleet valituiksi todistusvalinnassa. Jos hakija tulee jo todistusvalinnassa hyväksytyksi muuhun kuin ensisijaiseen hakukohteeseensa, voi hän yhä tavoitella ensisijaisempien hakukohteidensa opiskelupaikkaa osallistumalla valintakokeeseen.

Kaikki hyväksytyksi tulevat opiskelijat saavat automaattisesti opinto-oikeuden maisteriopintoihin eli tekniikassa diplomi-insinöörin ja kauppatieteissä sekä yhteiskuntatieteissä maisterin tutkintoon asti.

Tammikuussa päättyneessä ensimmäisessä yhteishaussa suomalaisilla hakijoilla oli mahdollisuus hakea englanninkielisiin kandidaattiohjelmiin. Suomalaisilta tulleiden hakemusten määrä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna.

left

Tilaa Curious People -uutiskirje

right

 

Tilaamalla uutiskirjeemme saat sähköpostiisi noin 1–2 kertaa kuukaudessa luettavaa tutkimuksestamme puhtaaseen energiaan, ilmaan ja veteen sekä kestävään liiketoimintaan liittyen.

Tekniikan kandidaattiohjelmat

Tarjolla olleisiin kahdeksaan tekniikan kandidaattiohjelmaan tuli yhteensä 2 662 hakemusta. Viime vuonna vastaava luku oli 2 544.

1. tuotantotalous (2023: 617, 2022: 515) 

2. tietotekniikka (2023: 437, 2022: 444)

3. energiatekniikka (2023: 392, 2022: 347)

4. konetekniikka (2023: 359, 2022: 382)

5. sähkötekniikka (2023: 263, 2022: 297)

6. kemiantekniikka (2023: 261, 2022: 225)

7. ympäristötekniikka (2023: 208, 2022: 197)

8. laskennallinen tekniikka (2023: 125, 2022: 137)

 

Yhteiskuntatieteiden kandidaattiohjelmat

Ensimmäistä kertaa yhteishaussa olleisiin yhteiskuntatieteiden kandidaattiohjelmiin tuli yhteensä 803 hakemusta.

1. yhteiskuntatieteet (2023: 533)

2. viestintätieteet (2023: 270)

 

Kauppatieteiden kandidaattiohjelma

Kauppatieteiden kandidaattiohjelmaan tuli yhteensä 2 726 hakemusta. Viime vuonna vastaava luku oli 2 553.

 

Haku suomenkielisiin kandidaattiohjelmiin keväällä 2023

Lisätiedot:

left

Lue myös: