Suomen koulutusjärjestelmään rakennettu vahva oppimisen tuki haastaa työmarkkinoille siirtyviä valmistuneita. Työpaikoilla erityisen tuen tarpeita ei tyypillisesti huomioida samalla tavalla kuin oppilaitoksissa.
Työnantajat julkaisevat laajoja tietotaitoja vaativia työpaikkailmoituksia. Monesti vastavalmistuneet arpovat, miten pystyisivät hallitsemaan edes osan listan vaatimuksista.
Nykypäivän asiantuntijatehtäviin kuuluu oman substanssin hallitsemisen lisäksi usein kieli-, viestintä-, markkinointi-, puhe- ja esiintymistaitoja ynnä tietojen analysointia, sekä muita lähes itsestäänselvyyksinä pidettyjä, kuitenkin erityisosaamista vaativia taitoja. Oppimisen tukea saaneilla on aivan erityisen vaativa paikka vastata näihin ydinsubstanssin ulkopuolisiin tehtävälistauksiin.
Tilaa Curious People -uutiskirje
Tilaamalla uutiskirjeemme saat sähköpostiisi noin 1–2 kertaa kuukaudessa luettavaa tutkimuksestamme puhtaaseen energiaan, ilmaan ja veteen sekä kestävään liiketoimintaan liittyen.
Erilaisten oppijoiden tuki Suomen koulutusjärjestelmässä
Suomessa siirryttiin 1970-luvulla kansalaiskoulu- ja oppikoulujärjestelmästä yhtenäiseen peruskouluun, jossa kaikille tarjotaan tasaveroiset tietotaidot ja jatko-opiskelumahdollisuudet. Vuonna 2011 otettiin käyttöön kolmiportaisen tuen malli perusopetuslain uudistamisen yhteydessä. Kolmiportainen malli yleisestä tuesta (käytössä kaikilla oppilailla) tehostetun tuen kautta erityiseen tukeen, on toiminnassa kaikkialla Suomessa varhaiskasvatuksessa ja peruskouluissa.
Peruskoulutuksen jälkeen havaittiin, että tuen tarve oli todellinen myös toisella asteella. Myös lukioissa ja ammattikouluissa on siirrytty ops-uudistusten myötä asteittain henkilökohtaisemman tuen malleihin.
Lukiossa tämä tarkoittaa esimerkiksi erityisopetusta, pidempiä koeaikoja ja muita koulukohtaisesti sovittavia erityisen tuen tapoja. Ammatillisen koulutuksen puolella henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan kirjataan yksilöllisen tarpeen mukaan mahdolliset erityisen tuen kirjaukset, niin yleisiin kuin ammatillisiin aineisiin.
Ne ikäpolvet, jotka ovat tottuneet saamaan erityistä tukea opintoihinsa peruskoulutuksessa ja toisella asteella, ovat tuoneet osaltaan tuen vaatimuksen myös korkeakoulukentälle – ensin ammattikorkeakouluihin ja lähiaikoina myös yliopistoihin.
Yliopistokoulutus oli pitkään oppimisen tuen näkökulmasta tietynlainen musta lammas. Ajateltiin, että yksi yliopistovalmiuksiin kuuluva asia oli itsenäinen, akateeminen opetuskulttuuri ja siinä pärjääminen. Lähivuosina on kuitenkin havahduttu, että tarvitsemme myös yliopistoihin vahvempaa oppimisen tukea. Esimerkiksi Turun yliopiston vararehtori on tuonut aihetta esiin julkisuudessa. Monilla yliopistolla, LUT-yliopisto mukaan lukien, on jo käytössä erilaisia tukimuotoja, kuten tenttiaikojen pidennyksiä ja vaihtoehtoisia opintojen suoritustapoja kurssikohtaisesti.
Tuetulta oppipolulta kohti työmarkkinoita
Koulutusjärjestelmämme alkaa olla erilaisten oppijoiden näkökulmasta kunnossa ja hyvä niin. Herää kysymys, mitä tapahtuu, kun vastavalmistuneet lähtevät työmarkkinoille?
Työtehtäviä ei ole perinteisesti eritelty työmarkkinoillamme henkilöiden vahvuuksien mukaan – etenkään työnhakuilmoituksissa. Kuinka monta työpaikkailmoitusta sinulle tulee mieleen, joissa työtehtävät ja perehdytys suunnitellaan tarvittaessa henkilön oppimisen tukea noudattaen?
Yhdenvertaisuus- ja saavutettavuuslait takaavat tiettyjä perusoikeuksia. Kun kyse on oppimisen, hahmottamisen, kielen tai yleisemmin koulunkäynnin tuesta, laki tai työmarkkinatkaan eivät näitä vielä tunnista.
Olemme rakentaneet loistavat tukimallit koulutusjärjestelmäämme, mutta olemmeko samalla tehneet jo liian syvän kuilun työmarkkinoiden vaatimuksien ja opintojen käytännön järjestelyjen välille? Ajatusta jatkaen, kummalta puolelta kuilua siltaa tulisi rakentaa vauhdikkaammin, jotta valmistuvat ja työnantajien tarve kohtaisivat? Meillä on huima korkeakoulutettujen potentiaali kotisohvilla hakemassa töitä hakemus toisensa perään esimerkiksi siksi, että kielenhuollon hahmottaminen on vaikeaa ja CV vilisee tahattomia kirjoitusvirheitä.
Hieman kärjistäen, lähes jokainen työnantaja haluaa luonnollisesti oman alansa huippuopiskelijan. Ihmisen, jolla on valmistuessaan hyvät verkostot, työkokemusta, joustamiskykyä (työnantajan suuntaan), heittäytymistaitoja uuden edessä ja kiinnostus toimia alati muuttuvassa toimintaympäristössä. Nykyään näkee myös lauseita, jossa toivotaan hakemuksia erityyppisistä profiileista, sukupuolista ja kulttuureista.
Mutta mistä löytyy työmarkkinoilla se kulttuuri, johon mahdutaan omana itsenä – onpa kävellyt mitä tahansa tuen porrasta pitkin?
Meillä jokaisella on joitakin valuvirheitä. Täydellistä ihmistä tuskin on olemassa. Osaamisen arvostaminen, kirjoitusvirheillä tai ilman, tulisi olla aina työllistymisen keskiössä. Kiinnitämme työnhakuprosessissa monesti huomiota pieniin yksityiskohtiin, mutta entä jos siirtyisimme havaitsemaan kokonaisuuksia, joissa yksityiskohdat ei asettaisi meitä jo lähtökohtaisesti eriarvoiseen asemaan?
Kuten eräs tuttuni taannoin sanoi: ”Ei se, etten osaa kirjoittaa yhdyssanoja ja luen hitaasti, tee minusta yhtään sen huonompaa tehtaan prosessien ymmärtämisessä ja kehittämisessä, kun alan sisällöt ovat hallussa!”
Kirjoittaja:
