Kaakkois-Suomessa sijaitsee noin puolet Suomen bioperäisen hiilidioksidin pistelähteistä. Biohiilidioksidin hyötykäyttöön liittyy suuri aluetaloudellinen potentiaali, jonka tehokas hyödyntäminen edellyttää uusiutuvan sähkön, vedyn sekä hiilidioksidin tuotannon ja siirron kokonaisvaltaista suunnittelua ja yhteensovittamista. Hankkeen toimijat edistävät yhdessä teollisen sektorin murrosta lisäämällä vetytalouden ja uusiutuvan energian toiminta- ja investointiedellytyksiä Kaakkois-Suomen alueella.
Tavoitteet
Hankkeessa tutkitaan uusiutuvan energian tuotantomahdollisuuksia eri toteutustavoilla muun muassa tuulivoimarakentamisen ja aurinkoenergiahankkeiden osalta. Kehittämishankkeen toimenpiteillä edistetään investointien toteutumista laatimalla tarvittavia selvityksiä ja käynnistämällä potentiaalisten kohteiden kaavoitus tai jatkokehitys. Lisäksi etsitään keinoja sujuvoittaa lupaprosesseja sekä parantaa asukasyhteistyötä investointien vauhdittamiseksi. Hankkeessa esitetään hiilidioksidin hyödyntämiseen vaadittavat infrastruktuurit ja tiekartta niiden toteuttamiselle.
1.9.2024–28.2.2027
Projektin rahoitus:
Etelä-Karjalan liitto