LUT-kauppakorkeakoulun toiminta Lahdessa laajenee merkittävästi. Lahteen perustetaan uusi digitaalisen liiketoiminnan kandidaattiohjelma, jossa aloittaa 50–75 opiskelijaa syksyllä 2026. Kyseessä on LUTin ensimmäinen kauppatieteiden kandidaattiohjelma Lahdessa.
”LUT-kauppakorkeakoulu laajenee Lahdessa nyt isosti kertaheitolla. Jatkossa voimme kouluttaa kauppatieteen osaajia kandista tohtoriksi saakka. Se on todella merkittävä asia niin LUTille, alueelle kuin kaikille bisnesopintoja harkitseville ", sanoo LUT-kauppakorkeakoulun dekaani Sami Saarenketo.
Englanninkielisen Digital Business -kandidaattiohjelman mahdollistaa Lahden kaupungin ja paikallisten yritysten tuki. Sen ansiosta Lahteen suunnitellaan myös uuden kauppatieteiden maisteriohjelman perustamista. Ohjelmassa aloittaisi 60 opiskelijaa syksyllä 2029.
“Valtavan iso kiitos timanttisesta tuesta kuuluu jälleen Lahden kaupungille ja alueen yrityksille”, jatkaa LUT-yliopiston rehtori Juha-Matti Saksa.
Uusiin kandi- ja maisteriohjelmiin voisivat hakea sekä suomalaiset että kansainväliset opiskelijat. LUT-kauppakorkeakoulun laajentumisen myötä LUTin opiskelijoiden määrä kasvaa Lahdessa 350 opiskelijalla.
“Uusi avaus tuo kaupunkiimme uusia opiskelijoita, osaajia ja veronmaksajia. Tämä avaus tarjoaa yrityksille tekijöitä ja kasvun mahdollisuuksia. Kansainvälisen kauppakorkeakoulun myötä voimme profiloitua entistä vetovoimaisempana ja kiinnostavampana yliopistokaupunkina", sanoo kaupunginjohtaja Niko Kyynäräinen.
Tilaa Curious People -uutiskirje
Tilaamalla uutiskirjeemme saat sähköpostiisi noin 1–2 kertaa kuukaudessa luettavaa tutkimuksestamme puhtaaseen energiaan, ilmaan ja veteen sekä kestävään liiketoimintaan liittyen.
Koulutus valmistaa dataohjautuvaan ajatteluun
Digital Business -kandidaattiohjelmassa opiskelijoita koulutetaan muun muassa dataohjautuvaan ajatteluun ja tekoälyn strategiseen ymmärtämiseen. Ohjelmassa tehdään yhteistyötä varsinkin ohjelmistotekniikan ja tuotantotalouden koulutusten kanssa. Lahden kampuksella toimii tällä hetkellä myös kolme tekniikan alan englanninkielistä kandidaattiohjelmaa ja 11 tekniikan alan maisteriohjelmaa.
Uusi kandidaattikoulutus on merkittävä lisä LUT-kauppakorkeakoulun tarjontaan Lahdessa, koska aiemmin Lahden kampuksella on voinut suorittaa vain tietojohtamisen maisteritutkinnon. Kauppatieteiden opetustarjonta laajenee kuitenkin jo ensi syksynä, kun Lahdessa alkaa uusi strategisen myynnin maisteriohjelma.
Lisätietoja:

Niko Kyynäräinen
Kaupunginjohtaja
Lahden kaupunki
050 559 0538