Kun yhteiskuntatieteilijöiltä kysyy, millainen on kestävä yhteiskunta, on heillä antaa kysymykseen yksi selkeä vastaus. Kestävä yhteiskunta on yhteiskunta, joka on rakennettu oikeudenmukaisesti.
”Kestävyyden käsitteeseen sisältyy ajatus oikeudenmukaisuudesta. Usein keskustelu kestävyydestä pyörii teknologisten innovaatioiden ympärillä. Kestävä elämä maapallolla vaatii kuitenkin ensisijaisesti rakenteiden ja elintapojen syvää muutosta. Näin suuren muutoksen tekemisessä pitää kuunnella eri ihmisryhmien toiveita ja huolia”, toteaa LUTin yhteiskuntatieteiden professori Suvi Huttunen.
Tällä hetkellä kestävyysmurros uhkaa kuitenkin kärjistää vastakkainasettelua siitä hyötyvien ja sen haitoista kärsivien ihmisryhmien välillä. Samalla vaatimukset esimerkiksi lihansyönnistä luopumisesta tai polttomoottoriautojen käytön vähentämisestä nähdään helposti yksilönvapauteen puuttumisena. Tällainen elintapojen kyseenalaistaminen voi herättää ihmisissä voimakkaitakin tunneperäisiä vastareaktioita.
Siksi murroksen tekeminen vaatii uudenlaisia tapoja kohdata erilaisia ihmisryhmiä ja ottaa heitä mukaan keskusteluun. Samalla voidaan tuoda näkyväksi niitä haasteita, joita ihmiset kohtaavat arjessaan ja miettiä keinoja niiden selättämiseksi.
”Esimerkiksi kansalaisraatien järjestäminen politiikan valmistelun tueksi on yksi konkreettinen keino saada erilaiset ihmiset pohtimaan yhdessä hyväksyttäviä tapoja murroksen saavuttamiseksi”, Huttunen sanoo.
Murrosvaiheen haasteisiin on onneksi alettu havahtua. Oikeudenmukaisuudesta on tullut yhä tärkeämpi osa kestävyysmurrospolitiikan tekemistä. Samalla yhteiskuntatieteellinen tutkimus niin LUTissa kuin muualla pureutuu tapoihin ymmärtää kestävyysmurroksen ulottuvuuksia erilaisten ihmisryhmien ja yhteiskuntien näkökulmasta.
Tyytyvä toimija näkee itsensä Googlen vankina
LUTin globaalin viestinnän ja ilmastonmuutoksen apulaisprofessori Minna Vigren tarkastelee tutkimuksessaan kestävyysmurrosta ja kestävää yhteiskuntaa digitalisaation näkökulmasta. Vaikka teknologia on hänen tutkimuksensa ytimessä, hän yhtyy Suvi Huttusen näkemykseen siitä, että pelkillä teknologisilla innovaatioilla ei pystytä ratkaisemaan ilmastonmuutosta.
”Digitalisaatiota ja uusia teknologioita, esimerkiksi tekoälyä, on tarjottu ratkaisuksi kestävään yhteiskuntaan. Ratkaisuina ne voivat kuitenkin toimia vain, jos teknologian kestävyys, kuten energiankulutus, päästöt, raaka-aineet ja jätteen käsittely, otetaan huomioon.”
Vigrenin tutkimus keskittyy etenkin tavallisten ihmisten niin sanottuun ekodigitaaliseen toimijuuteen kestävämmän yhteiskunnan rakentamisessa.
”Tutkimukseni lähtökohta on havainto siitä, että me jaamme usein niin sanotun tyytyvän toimijuuden mallin. Eräs tutkittavani totesi kuvaavasti: ’En haluaisi olla Googlen vanki, koska Googlehan tätä maailmaa hallitsee mutta niin se nyt vain on’.”
Vigren pyrkiikin selvittämään, miten ihmisiä voisi auttaa pois tyytymisestä kohti aktiivista ja toiveikasta toimijuutta. Tässä avainasemassa on kyky irtautua nykyhetkestä ja kuvitella toisenlainen maailma.
”Kun pystymme kuvittelemaan maailman, joka on tavoitteemme, voimme myös toimia tavalla, joka vie meitä sitä kohti. Tutkimuksessani mukana olleet nuoret saivat tästä paljon toivoa ilmastoahdistuksen keskelle. He kokivat tulevansa ajatuksineen ja huolineen nähdyksi.”
Vigren kuitenkin huomauttaa, että lopulta murroksessa ei ole kyse yksilön valinnoista ja toimista. Perustavan muutoksen pitää tapahtua syvemmällä rakenteissa. Yksilöt voivat kuitenkin vaatia muutosta, ja siksi on tärkeää, että nykyiselle todellisuudelle on vaihtoehtoja.
Tilaa Curious People -uutiskirje
Metsäkoneyrittäjät ovat jääneet polarisoituneen metsäkeskustelun jalkoihin
LUTissa yhteiskuntatieteiden nuorempana tutkijana työskentelevän Asko Huismanin tuleva väitöskirja käsittelee kestävyysmurrosta metsäkoneyrittäjien näkökulmasta. Huisman kertoo kiinnostuneensa metsästä tutkimusaiheena, koska se on Suomessa yksi yhteiskunnallisesti polarisoituneen metsäkeskustelun polttopisteistä.
Metsäkoneyrittäjien elanto ja elämäntapa kietoutuvat vahvasti metsään. Esimerkiksi tiukentuva sääntely vaikuttaa suoraan heidän työhönsä. Huisman on kuitenkin huomannut, ettei heidän äänensä kuulu metsäkeskustelussa.
Yrittäjät joutuvat toimimaan työssään metsäyhtiöiden, metsänomistajien ja ympäristövaatimusten ristipaineessa.
Huismanin tutkimusaihe osoittautui ajankohtaiseksi. Tutkimuksen ollessa jo hyvässä vauhdissa yksittäinen metsäkoneyrittäjä nousi yllättäen kestävyyskeskustelun ytimeen, kun Stora Enson tilaamien hakkuiden yhteydessä oli vahingoitettu merkittävästi yhtä Suomen merkittävimmistä raakkuesiintymistä. Tapauksessa hakkuita suorittaneen metsäkoneyrittäjän palveluksessa ollut metsätyökoneen kuljettaja oli ajanut koneella useita kertoja joen ja samalla uhanalaisten raakkujen eli jokihelmisimpukoiden yli.
”Tapaus kuvaa hyvin metsäkoneyrittäjien ristiriitaista asemaa laajemmassa kestävyyskeskustelussa ja myös itse murroksessa. Yrittäjät joutuvat toimimaan työssään metsäyhtiöiden, metsänomistajien ja ympäristövaatimusten ristipaineessa.”
Metsäkoneyrittäjille metsä on turva ja tulevaisuus epävarma
Metsäkoneyrittäjien metsäsuhde on heidän ammattinsa myötä ainutlaatuinen. He viettävät metsässä suuren osan ajastaan ja kokevat usein olevansa osa metsän kiertokulkua.
”Koneyrittäjät näkevät metsien kasvun lähietäisyydeltä. Metsissä vietetty aika ja työ yhdistävät myös eri sukupolvia. Tämä luo pysyvyyttä keskellä muuttuvaa maailmaa.”
Metsäkoneyrittäjiä kuormittaakin juuri kestävyysmurroksen häilyvyys. Metsäalalla ei vielä tiedetä, miten murros tehdään, joten yrittäjätkään eivät tiedä, miten se vaikuttaa heidän työhönsä. Samalla he työskentelevät jatkuvasti muuttuvien kestävyysvaatimusten kanssa ja huonoimmassa tapauksessa joutuvat Huismanin mukaan vastuuseen asioista, joihin he eivät voi vaikuttaa.
”Kestävyysmurroksessa valtaa käyttävät myös suuret metsäyhtiöt, joiden passiivisuus on lisännyt metsäkoneyrittäjien epävarmuutta tulevaisuudestaan. Esimerkiksi raakkutapauksessa selvisi, ettei Stora Enson ja maanomistajan hakkuusuunnitelma ohjeistanut koneyrittäjää raakuista. Suunnitelma kielii laajemmasta piittaamattomuudesta, jota koneyrittäjän voi olla vaikea kyseenalaistaa.”
Huisman korostaakin, että oikeudenmukaisesti toteutettu kestävyysmurros lähtee tunnistamisesta. Mikäli erityisen haavoittuvaisia ihmisryhmiä ei tunnisteta murroksessa, ei heidän asemaansa pystytä vaikuttamaan esimerkiksi politiikalla. Tällöin oikeudenmukaisuus jää saavuttamatta.
Lisätietoja:
Suvi Huttunen
Minna Vigren
