LUT University forest garden, AI
Julkaistu 19.9.2024
Päivitetty 20.9.2024

Tekoälystä puhutaan tällä hetkellä enemmän kuin koskaan. Julkinen keskustelu keskittyy kuitenkin lähinnä tekoälyn työllisyysvaikutuksiin, manuaalisen työn automatisointiin sekä teknologioihin. Lisäksi puhutaan tekoälyn etiikasta ja sen aiheuttamista ennakkoluuloista.

”Tarvitsemme enemmän keskustelua siitä, millaisia vaikutuksia tekoälyllä on yhteiskuntaan, kulttuuriin ja ympäristöön pidemmällä aikavälillä”, sanoo LUT-yliopiston digitaalisen transformaation professori Najmul Islam.

Tekoälykeskustelu on Islamin mukaan myös hyvin polarisoitunutta: paljon korostetaan joko tekoälyn uhkia tai ennennäkemätöntä potentiaalia. Vastuullinen tekoäly tarkoittaa kuitenkin useiden eri näkökulmien huomioon ottamista ja tasapainottelua niiden välillä.  

Islamin mukaan vastuullisen tekoälyjärjestelmän on oltava eettinen, turvallinen sekä sääntelyn mukainen, ja sen tulee suojata yksityisyyttä ja noudattaa inhimillisiä arvoja.

Toisaalta vastuullisten tekoälysovellusten tulee auttaa yrityksiä kasvattamaan tulosta ja ratkaisemaan globaaleja haasteita, kuten ilmastonmuutosta.  

”Tekoäly pystyy kasvattamaan tehokkuutta ja luomaan innovatiivisia ratkaisuja, millä voi olla positiivisia hyötyjä ympäristölle. Tarvitaan kuitenkin paljon lisää työtä, tutkimusta sekä julkista keskustelua, jotta tekoälyä pystytään käyttämään ja kehittämään yhteiskuntaa ja ympäristöä hyödyttävällä tavalla”, sanoo professori Paavo Ritala LUT-kauppakorkeakoulusta.

left

Tekoäly on yhä merkittävämpi osa arkea – käyttökokemuksia tarvitaan kuitenkin lisää

Tekoäly sisältyy nykyään moniin yleisessä käytössä oleviin teknologioihin, kuten tekstiviestien automaattisiin täydennystoimintoihin, chat-robotteihin ja Facebookin kasvojentunnistukseen. Näiden teknologioiden tekoälykomponenteista ei kuitenkaan yleensä kerrota avoimesti, joten useimmat käyttäjät eivät tule ajatelleeksi käyttävänsä tekoälyä.

”On hyvä muistaa, ettei tekoäly ole suinkaan vain yksi asia, vaan useita erilaisia teknologioita, ohjelmistoja ja työkaluja, joilla voidaan tarkoittaa mitä tahansa aina koneoppimisesta suosittelualgoritmeihin ja generatiivisiin kielimalleihin saakka. Tai sitten jotain ihan muuta”, Ritala painottaa.  

Tekoälyn käyttöönotto on lisäksi lisääntynyt varsinkin yrityksissä. Siksi on tärkeää varmistaa, että tekoäly pystyy tarjoamaan käyttäjälleen aitoa hyötyä. 

”Tekoälyn tarjoamat mahdollisuudet ovat kiistattomat, ja meillä on jo monia mielenkiintoisia sovelluksia. Aina ei ole kuitenkaan selvää, miten nämä sovellukset voivat auttaa yrityksiä kasvattamaan tuottavuutta tai voittoja. Asian ratkaisemiseksi meidän täytyy yksinkertaisesti kokeilla ja käyttää enemmän tekoälyyn perustuvia teknologioita, jotta saamme lisää kokemusta”, LUTin yhteiskuntatieteiden professori Kathrin Komp-Leukkunen kertoo. 

right

Vastuullinen tekoäly

  • Vastuullinen tekoäly tarkoittaa tekoälyjärjestelmien kehittämistä ja käyttämistä tavalla, joka on eettisesti ja yhteiskunnallisesti hyväksyttävää.
  • Vastuullisten tekoälyratkaisujen tulee olla läpinäkyviä, oikeudenmukaisia, luotettavia sekä ihmisoikeuksia kunnioittavia.  
  • LUT tukee vastuullisen tekoälyn kehittämistä monitieteisellä tutkimustyöllä ja innovaatioilla. Tekoälyä tutkitaan monialaisesti tekniikan, kauppatieteiden, yhteiskuntatieteiden sekä viestintätieteiden näkökulmista.
  • LUTin tekoälyyn keskittyvässä tutkimustyössä tarkastellaan muun muassa koneoppimista ja simulaatioita sekä tekoälyn vaikutuksia tietotyöhön, johtamiseen, liiketoimintamalleihin sekä ansaintalogiikoihin. 
left
Najmul Islam
Tarvitsemme enemmän keskustelua siitä, millaisia vaikutuksia tekoälyllä on yhteiskuntaan, kulttuuriin ja ympäristöön.
Najmul Islam
Digitaalisen transformaation professori
right

Varmistaako sääntely tekoälyn vastuullisuuden?  

Sekä EU:ssa että Yhdysvalloissa on esitetty, että tekoälyn oikeudenmukaisuus ja vastuullisuus voitaisiin varmistaa sääntelyn keinoin. Tehokkaalla sääntelyllä turvattaisiin yksityisyys ja tietoturva, jotta tekoälyä ei voitaisi käyttää ihmisten huijaamiseen tai vahingoittamiseen. Samalla varmistettaisiin, että tekoälyä voidaan kuitenkin edelleen käyttää ja kehittää parhaalla mahdollisella tavalla.

Islamin mukaan sääntelyn ei tulisi rajoittua ainoastaan alueellisiin toimenpiteisiin, vaan se tulisi toteuttaa maailmanlaajuisesti.

”Mielestäni tarvitaan yhteistä panostusta, sillä näiden järjestelmien yhteiskunnallinen vaikutus ylittää maiden ja alueiden väliset rajat. Esimerkiksi EU:lla on tiukat tekoälysäädökset, mutta muilla alueilla tämä ei vielä toteudu. Tämän vuoksi tekoälyn hallinnointi vaatii kansainvälistä yhteistyötä.”  

Komp-Leukkunen korostaa myös alakohtaisen sääntelyn merkitystä.  

“AI-sääntely on aikamoista tasapainottelua. Yksi ratkaisu on yhdistää laajemmat yleiset säädökset alakohtaisiin tai maakohtaisiin säädöksiin. Niissä voisi esimerkiksi määritellä, millaista on hyvä tekoälyn käyttö akateemisessa työssä tai journalismissa.”  

left

LUTissa tehdään monitieteistä tekoälytutkimusta

LUTin tekoälytutkimus kattaa useita eri tieteenaloja teknologiasta ja liike-elämästä aina yhteiskunta- ja viestintätieteisiin asti. Esimerkiksi LUT-kauppakorkeakoulussa tekoälyä tutkitaan sekä liiketoiminnan että organisaatioiden näkökulmista. Yksi hankkeista keskittyy tarkastelemaan, miten generatiivinen tekoäly, kuten suuret kielimallit ja kuvageneraattorit, muokkaavat suomalaisten uutistoimistojen ja koko media-alan työtä.

“Media on mielenkiintoisessa käännekohdassa, kun tekoälysovellukset valtaavat tilaa sekä uutisten tuottamisessa että auttamalla kuluttajia löytämään ja lukemaan uutisia. Tutkimuksessa ollaan tekemisissä hyvin eksistentiaalisten kysymysten kanssa: Mikä on luotettavan uutismedian rooli tulevaisuudessa?” Ritala kuvaa.  

LUTin ohjelmistotuotannon tutkijat suunnittelevat ja kehittävät vastuullisia tekoälyjärjestelmiä sekä arvioivat niiden vaikutuksia yksilöihin, organisaatioihin sekä yhteiskuntaan.

LUT on myös sitoutunut ohjaamaan opiskelijoiden ja opettajien tekoälyn käyttöä sekä sisällyttämään tekoälykoulutuksen eri koulutusohjelmiin. Tällä tavoin voidaan varmistaa, ettei tekoälyä vain kehitetä vastuullisesti, vaan että se myös integroidaan harkitusti erilaisiin opiskelukäytänteisiin. LUT-yliopisto rekrytoi vastikään myös uuden tekoälystä vastaavan johtajan.

”LUTin ohjelmistotuotannon tutkijat suunnittelevat ja kehittävät vastuullisia tekoälyjärjestelmiä sekä arvioivat niiden vaikutuksia yksilöihin, organisaatioihin sekä yhteiskuntaan kokonaisvaltaisen lähestymistavan mukaisesti”, Najmul sanoo. 

right
LUT University different fern, AI
left
Kathrin Komp-Leukkunen
Tekoälyn tehokas integrointi työpaikoilla voi ylläpitää tai jopa lisätä yhteiskunnan hyvinvointia.
Kathrin Komp-Leukkunen
Yhteiskuntatieteiden professori
right

Mitä hyötyjä tekoäly tuottaa tulevaisuudessa? 

Ritala huomauttaa, että tekoälyä voidaan hyödyntää globaalien haasteiden, kuten ilmastonmuutoksen tai digitaalisten palvelujen tasavertaisen saatavuuden, ratkaisemisessa. Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että tekoälyn käyttö on suunnattu tällaisiin tarkoituksiin eikä vain yleiseen tuottavuuteen.

Myös Islam on sitä mieltä, että tekoäly voi toimia katalysaattorina ihmisen kekseliäisyydelle ja synnyttää uudenlaisia luovia ideoita. Komp-Leukkunen puolestaan korostaa, kuinka tekoäly voi mahdollisesti lieventää osaajapulaa erityisesti aloilla, joihin väestön ikääntyminen vaikuttaa kaikista eniten.

”Tekoälyn tehokas integrointi työpaikoilla voi ylläpitää tai jopa lisätä yhteiskunnan hyvinvointia tasapainottamalla työvoiman vaatimuksia ja valmiuksia. Kehittämällä harkittuja ja osallistavia strategioita, joissa yhteiskunnan ja ympäristön hyvinvointi asetetaan etusijalle, voimme tuoda tekoälyn tarjoaman potentiaalin osaksi jokapäiväistä arkea.”

Lisätietoja

Lue seuraavaksi: